16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen arviolta kuukaudeksi sivuun pelikentiltä, myös caddie sairastuvalla

Niin Mikko Korhonen kuin caddie Nick Mumfordkin joutuvat pitämään vammojen takia hieman taukoa työstään. Kuva: Getty Images.

Korhonen palaa pelikentille, kun täysipainoinen harjoittelu on taas mahdollista.

Kipu oikeassa kyynärpäässä pakotti Mikko Korhosen vetäytymään viime viikolla pelatusta Wales Openista ensimmäisen kierroksen jälkeen. Kipu äityi niin pahaksi, ettei suomalainen ei enää pystynyt lyömään normaalisti ja siksi hän päätti jättää kisan kesken.

Syy vammalle on selvinnyt. Kansanomaisesti kuvailtuna kyse on tenniskyynärpäästä, ammattikielellä epikondyliitistä. Kyseessä on rasitusvamma.

Ammattiurheilijoilla pikkuvammat ovat valitettavaa arkipäivää. Korhosen kohdalla myös vamman alkuperä on arkinen.

”Käsi äityi todennäköisesti puutarhahommista. Niitä tuli korona-aikaan tehtyä aika paljon. Vähän se kipuili ennen kisoja, mutta ärtyi lyömisestä sitten lisää”, Korhonen kertoo.

Lääkäri suositteli Korhoselle muutaman viikon lepoa, jonka lisäksi kättä hoidetaan ultraäänellä ja kipupiikillä. Parin kolmen viikon levon jälkeen Korhonen pääsee aloittamaan harjoittelun. Jos kivut pysyvät aisoissa, hän aikoo kilpailla seuraavan kerran Irish Openissa, joka pelataan 24.–27. syyskuuta. Väliin jäävät siis UK Championship kuluvalla viikolla, Andalucia Masters syyskuun alussa sekä kaksi syyskuussa Portugalissa pelattavaa kilpailua.

”Se hyvä puoli tässä on, että jos vammojen takia on pakko pitää taukoa, niin nyt on siihen hyvä aika. Turha tuonne on lähteä kilpailemaan, jos ei pysty harjoittelemaan kunnolla. Hyvän treenijakson kun saa alle, kisoihin on hyvä palata vielä tänä syksynä”, hän suunnitteli.

Korhonen on Euroopan kiertueen pisteistalla sijalla 68. Tämänhetkisen suunnitelman mukaan kiertueen finaalisarja käynnistyy Etelä-Afrikasta joulukuun alussa. Mukaan finaalisarjan ensimmäiseen kilpailuun on tyypillisesti mahtunut pistelistalta arviolta 85–90 parasta.

”Loppukauden kisoissa kun pelaa hyvin, on vielä täysi mahdollisuus päästä mukaan finaaleihin asti”, Korhonen määrittelee tavoitteensa.

Myös suomalaisen caddielle, Nick Mumfordille, työnantajan pakkolepo osuu hyvään saumaan. Mumford loukkasi kantapäänsä pomppiessaan trampoliinilla pari viikkoa sitten. Walesissa Mumfordia tuurasi Mikko Ilosen entinen caddie Jason Hempleman.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje