16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhosen ja Mikko Ilosen kisaputki käynnistyy Munchenista

Sergio Garcia, Henrik Stenson ja Tommy Fleetwood ovat ennakkoon suurimmat suosikit torstaina käynnistyvässä BMW International Openissa.

Golf Club Munchen Eichenried on isännöinyt vuorovuosina BMW:n kilpailua, joka pelataan jo 29:n kerran.

Henri Stenson ei ole kuluvalla kaudella saanut vielä isoa vaihdetta silmään. Kuva: Getty Images Kuva: Getty Images

Henrik Stenson on hallitseva mestari, hän oli myös kakkosena 2015 tulevan viikonlopun kisakentällä PabloLarrazabalin voittaessa.  Espanjalainen osoitti kovuutensa Munchen Eichenriedillä myös 2011, jolloin uusinnassa kukistui nytkin mukana oleva Sergio Garcia.

Tommy Fleetwood on tehnyt kovaa nousua, maailmanlistalla sijoitus on jo 21:s.
Kuva: Getty Images

Järjestäjillä on vaatimattomaan kisapottiin ( 2 milj. euroa) nähden hyvä pelaajakatras, edellä mainittujen lisäksi mukana ovat myös Tommy Fleetwood, Bernd Wiesberger, sekä vuoden 2008 voittaja Martin Kaymer.

Mikko Korhosen veto pitää

Toissaviikolla Itävallassa hurjan taiston jälkeen jo kauden toisen kakkossijansa ansainnut Mikko Korhonen oli tiistain harjoituspäivän jälkeen luottavainen omaan tekemiseensä.

”Veto tuntuu olevan hyvässä tikissä. Kenttä on toimiva ja mainiossa kunnossa. Kuumuus täällä ottaa koville, keskiviikkona on syytä ottaa vähän kevyempi treenipäivä energian tankkaamiseksi itse kilpailuun”, Korhonen suunnitteli.

Hän karsiutui Munchenissa 2015, edellisvuoden kisassa toisella kentällä sijoitus oli 16.

Saksan osakilpailun jälkeen pelattavista 6,3 miljoonan euron Ranskan, Irlannin ja Skotlannin kisoista Korhonen on suunnitellut jättävänsä Irlannin väliin.

Näissä kolmessa on kussakin tarjolla kolme paikkaa Open Championshipiin kärkikymmenikköön sijoittuville.

Ilosella neljän kilpailun putki

Mikko Ilosen alkukausi on sujunut odotettua vaatimattomammin. Yhdeksässä kisassa paras sijoitus on 32:s. Aiempina vuosina sijoituksia 30:n joukkoon on ollut vastaavaan ajankohtaan mennessä  keskimäärin yli neljä, kaudella 2016 kuusi.

Edellisessä kisassaan Ruotsissa kesäkuun alussa hän karsiutui.

Saksan kilpailu käynnistää Iloselle neljän kisan putken, sillä hän osallistuu myös kolmeen perättäiseen suureen kisaan ennen Openia.

”Olen tauon aikana harjoitellut hyvin. Lyönti kulkee rangella, ongelmana on ollut onnistumisten siirtäminen kentälle.”

Mikko Iloselle neljä seuraavaa kisaa ovat varsin merkityksellisiä suunnan kääntämiseksi parempaan päin.
Kuva: Getty Images

Munchenissa hän ei ollut 2015 mukana.

”Munchen Eichenried ei ole koskaan lukeutunut suosikkeihini. Nyt sitä on myös pidennetty, joka ei kuitenkaan muuta kentän luonnetta. Vedin tiistaina 18 reiän kierroksen lisäksi kunnon treenit. Kuumuudessa alkoi lopussa jo hieman hyytyä”, Ilonen kertoi valmisteluistaan.

Kuudesti Open Championshipissa pelanneelle Iloselle Saksassa menestystäkin tärkeämpi asia olisi paikan saavuttaminen kauden kolmanteen majoriin Irlannin, Ranskan tai Skotlannin kisojen kautta.

”Tavoite on päästä tämän matkan aikana peliesitysten kanssa nousukäyrälle”, kauden toisen neljän kisan putkensa aloittava Ilonen määrittää.

Mikko Ilosen startti torstaina on kello 14.50, Korhosen 15.10.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje