26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Korhonen ei vapissut voittoputin edessä: "Tuollaiset ovat uponneet. Sitten vain käsi nyrkkiin ja tuuletus!"

Mikko Korhosella ei ollut vielä pari tuntia kisan jälkeen mitään käsitystä siitä, minkä arvoinen voitto oli ja saiko voitosta yhden vai kahden vuoden pelioikeuden.

Mikko Korhonen voitti Kiinan Shenzhenissä uransa toisen kilpailun golfin Euroopan kiertueella, kun hän oli ykkönen Volvo China Open -kilpailussa. Voitosta maksettu 444 000 euron palkinto oli toiseksi suurin suomalaisen golfarin koskaan yksittäisestä kilpailusta ansaitsema palkintoshekki.

Pari tuntia kisan jälkeen Korhosella ei vielä ollut lainkaan käsitystä palkinnon suuruudesta tai voiton arvosta.

”Aikamoinen pyöritys oli kisan jälkeen. Paljon ihmisiä ja kovaa pyöritystä. Huh! Tässä on vain menty edestakaisin ja pelattu koko ajan. Olen keskittynyt vain tähän kisaan. En edes tiennyt, paljonko tästä saa palkintorahaa ja saako yhden vai kahden vuoden pelioikeuden.”

Voiton myötä Korhonen nousi Euroopan kiertueen Race to Dubai -pistelistalla sijalle 17. Maailmanlistalla hän tulee kipuamaan noin 80:nnen sijan tietämille. Samalla varmistui pelioikeus ET:lle kahdeksi seuraavaksi vuodeksi.

”Ai 17! Vau, aika hienoa”, hän kommentoi.

Korhonen lähti sunnuntaiselle päätöskierrokselle kolme lyöntiä Ranskan Benjamin Hebertistä jääneenä. Lopulta Hebert antautui vasta uusinnassa.

Se oli vähän vasemmalta oikealle ja alamäkeen. Se piti linjata ehkä noin 10 senttimetriä kupista vasemmalle. Putti meni aika keskeltä sisään.

”Aamulla oli hyvä fiilis. Jotenkin aika rauhallinen olo. Peli oli hallussa joka suhteessa koko viikon, ja ajattelin, että hyvänä päivänä nyt ollaan aika korkealla ja on mahdollisuus taistella voitostakin”, Korhonen kertoi.

Suomalainen johti kisaa yhdellä lyönnillä ennen viimeistä reikää. Birdie viimeisellä olisi lähes varmuudella riittänyt voittoon, mutta olosuhteet olivat vaativat sateen ja tuulen johdosta.

”Siinä oli pieni vastainen 18:lla kisassa, joten tiesin, ettei draivi riitä veden yli. Siksi päätin lyödä väylän keskelle. Siitä pääsee hyvällä lyönnillä kyllä birdie-paikkaan. Chippi oli vain liian varovainen, olisi pitänyt olla aggressiivisempi ja lyödä mieluummin vaikka vähän pitkäksi.”

Korhonen asetti alkukauden tavoitteekseen yltämisen mukaan kauden toiseen major-kilpailuun, PGA Championshipiin, joka pelataan Yhdysvalloissa 16.–19 toukokuuta. Sijoittuminen toiseksi oli riittänyt varmistamaan pelipaikan, mutta se ei käväissyt suomalaisen mielessä ratkaisun hetkillä.

”En minä siinä mitään PGA Championshipiä tai muutakaan miettinyt. Tämä oli minulle ensimmäinen uusinta koskaan, ja ihan uusi tilanne. Uusinnassa oli heti sellainen fiilis, että tässä ei voi enää hävitä mitään.”

Päätin aloittaa. Halusin antaa vähän painetta kaverille.

Uusinta ei vanhentunut yhtä reikää enempää Korhosen ratkaistua pelin edukseen samaisella 18. reiällä komealla birdiellään.

”Uusinnassa voitin arvonnan ja sain valita, kumpi aloittaa. Päätin aloittaa. Toisen lyönnin kohdalla olimme ihan yhtä lähellä ja sain uudestaan valita lyöväni ensiksi. Halusin antaa vähän painetta kaverille.”

Chipin jälkeen Korhosella oli jäljellä noin 3,5 metriä pitkä voittoputti.

”Se oli vähän vasemmalta oikealle ja alamäkeen. Se piti linjata ehkä noin 10 senttimetriä kupista vasemmalle. Putti meni aika keskeltä sisään.”

”Tuollaiset putit ovat uponneet hyvin koko viikon, joten siinä oli todella luottavainen olo. Sitten vain käsi nyrkkiin ja tuuletus.”

Korhonen palaa Suomeen maanantaina ja pelaa seuraavan kerran PGA Championship -kilpailussa kahden viikon kuluttua.

”Tuskin tässä on ehtinyt ihan käsittää tätä. Mutta nyt on kaksi tuntia autossa aikaa sulatella asiaa matkalla Hongkongiin, mistä lennämme illalla kotiin”, Korhonen kertoi.

Juttua päivitetty kello 16.14: Korhosen voittopotti oli toiseksi suurin suomalaispelaajan yksittäisestä kilpailusta ansaitsema. 

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje