26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Iloselta työttömäksi jäänyt caddie siivitti Paul Caseyn voittoon European Openissa

Paul Casey on saanut jälleen ketsuppipullon auki ja menestystä tulee. Kuva: Getty Images

Caseyn voitto ET:llä oli englantilaisille vasta kauden toinen.

Paul Casey otti sunnuntaina uransa 14. ET-voiton noustuaan Hampurissa Green Eagle -kentällä pelatun Porsche European Openin ykköseksi.

Eroa toisen sijan jakaneisiin Matthias Schwabiin, Robert MacIntyreen ja turnauksen suuryllättäjään Bernd Ritthammeriin kertyi yksi lyönti.

Iskettyään lähestymisensä 18. reiällä viheriölle toisella lyönnillä, ei Caseylle näyttänyt olevan enää takana tulevasta kärkiryhmässä uhkaajaa. Britti kuitenkin sortui kolmeen puttiin antaen kahdelle viimeiselle kentällä olleelle pelaajalle mahdollisuuden.

MacIntyren eagle-putti ja Ritthammerin selvästi lyhyempi birdie-putti jäivät lopulta aavistuksen vajaiksi, ja uusinnalta välttynyt Casey pääsi pälkähästä.

Voiton pohjusti päätöspäivän virheetön 66 lyönnin kierros, ja vahvan puttipelin ansiosta rei’illä 16 ja 17 syntyneet birdiet.

Maailmanlistalla sijalle 14 nouseva Paul Casey matkusti Hampuriin ilman vakituista caddietaan Johnny McLarenia, jota tuurasi Mikko Ilosella viimeiset vuodet töissä ollut Jason Hempleman.

Casey, 42, näyttää löytäneen uudelleen pidempään kateissa olleen voittoreseptin. Hän ehti pelata 3,5 vuotta voitoitta, kunnes nousi maaliskuussa 2018 PGA Tourilla Tampan kisan ykköseksi.

Hän uusi temppunsa Tampassa tänä vuonna ja palasi nyt voittokantaan Euroopan kiertueella viiden vuoden tauon jälkeen.

Isossa kuvassa kausi 2019 on sujunut totutusti vahvoilta englantilaisilta vaisusti; Caseyn voitto oli vasta toinen, kun viime kaudella britit haalivat kaikkiaan 14 voittoa.

Schwabille, 24, Hampurin turnauksen kakkostila oli uran paras sijoitus ET:llä. Itävaltalainen on ottanut tällä kaudella seitsemän top 10 -sijoitusta, joista kolme edellistä on tullut peräkkäisissä kilpailuissa.

Vajaat pari vuotta Schwabia nuorempi MacIntyre pelaa loistavaa tulokaskautta pääkiertueella venyttyään tänä vuonna jo kolmannen kerran toiselle sijalle.

Porsche European Openin ainoa top 10:een yltänyt pohjoismaalainen oli yhdeksännen sijan jakanut Ruotsin Niklas Lemke (-9).

Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja jäivät kahden lyönnin päähän jatkokierroksista.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje