Mikko Ilosella vauhti päällä Qatarissa - Golfpiste.com

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista

9.–16.8. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[18][29]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilosella vauhti päällä Qatarissa

Mikko Ilonen haistelee Qatarin tuulia keskiviikkona jo aamuyön tunteina © Getty Images

Doha Golf Club Qatarin pääkaupungissa on ollut Mikko Iloselle toistaiseksi vaikea kivi käännettäväksi. Viidellä ensimmäisellä osallistumiskerralla pelit päättyivät kahteen kierrokseen. Kolme viimeistä yritystä ovat tuottaneet sijaluvut 37,49 ja 35. Ilonen viihtyy ja menestyy yleensä tavallista paremmin tuulisissa olosuhteissa, Qatarissa tämä ei vielä ole toteutunut.

Poikkeukselllisesti keskiviikkona käynnistyvässä kisassa Ilonen pääsee matkaan ”paalulta”, aamun ensimmäisessä kolmikossa kello 5.35 Suomen aikaa. Kauden ensimmäisessä kilpailussaan Abu Dhabissa Ilonen karsiutui lyönnillä.

’Kenttä on taas totutun tiukka ja vaativa. Birdiet ovat tiukassa, viheriöt vaikeita. Niitä pitää lukea hyvin. Bägissä on kaksi uutta mailaa, Taylor Maden R1 draiveri, sekä saman merkin viimevuotinen hybridi. Aamustartti kun on, pitää saada itsensä kunnolla valmisteltua ja hereille tavallista aiemmin’, Mikko Ilonen kertoi kisan aattona.

Erofejeffin tulikoe käynnistyy

Peter

Peter Erofejeff sihtailee puttejaan itselleen uudella Doha Golf Clubilla.

Patu Erofejeff pääsi jopa hieman yllättäen omalla kategoriallaan mukaan kisaan. Debyytti ET:lla tapahtuu tähtien ympäröimänä, mukana on peräti seitsemän major-voittajaa, suurimmat suosikit Louis Oosthuizen, Justin Rose, Paul Lawrie, Jason Dufner sekä Martin Kaymer.

Erofejefille loikka päätourille on aiempaan verrattuna melkoinen. Hän on pelannut vuosien 1999-2012 aikana 17 kertaa Challenge Tourilla ja päässyt näissä kolmasti jatkoon. ET:n karsinnoissa Erofejeff kaivoi itsestään kuitenkni melkoisen leijonan esiin selvittämällä kaikki kolme vaihetta sijoittuen finaalissa viidenneksi.

Qatarissa keskviikolle osui iltapäivävuoro. Ryhmässä pelaavat paikallinen 18-vuotias amatööri Saleh Al Kaabi, sekä Tourin tulokas, James Busby joka oli edelliskaudella CT:n listalla mainiosti 16. Kolmikkoa yhdistää kokemattomuus tällä tasolla. Busby on ainoana pelannut kahdesti ET:n kisan karsiutuen molemmissa.

Henrik

Henrik Stenson tarvitsee hyviä sijoituksia ennen maaliskuun loppua noustakseen 50. joukkoon maailmanlistalla ja Masters Tournamentiin &copy Getty Images

Qatarissa on pelattu ET:n kisaa vuodesta 1998. Sankarien listalla on major-voittajia Paul Lawrie (2x), ErnieEls, Retief Goosen, sekä Adam Scott (2x). Ruotsin värit ovat olleet korkeimmalla kolmasti, Joakim Haeggmanin, Henrik Stensonin ja Robert Karlssonin ykköstilojen myötä. Stenson lukeutuu nytkin suosikkeihin kisassa, jonka ykkönen kuittaa 310.000 euroa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)