26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Mikko Ilosella neljä lyöntiä kärkeen PGA Championshipissa

Rickie Fowler (-11) sai kierroksen jälkeen Mikko Iloselta vahvan kädenpuristuksen. Kuva Getty Images

Mikko Ilonen (67-68-69,-9 ) on ennen viimeistä päivää neljä lyöntiä Rory McIlroyta (-13) jäljessä Valhalla Country Clubilla pelattavassa kauden viimeisessä majorissa.

Ilosen taival käynnistyi lauantaina varsin vaisusti. Toisen reiän avaus suuntautui oikealle bunkkeriin. Nostettuaan sieltä väylälle, Ilosen kolmas suoritus 76 metrin matkalta jäi yllättävän paljon lyhyeksi ja bunkkeriin. Tästä hän tarvitsi vielä kolme lyöntiä ja teki tuplabogeyn, joka oli päivän ainoa tuolla reiällä. Pelaajia viikonlopun kierroksilla on 74.

”Lyönnit olivat jähmeämpiä kuin kahtena ensimmäisenä päivänä. Kroppa oli selkeästi jännittynyt. Pelikaveriani Rickie Fowleria kannustanut yleisö oli melkoisen vaikeaa, huuto oli voimakasta”, Ilonen kertoi.

Korjaus tilanteeseen tuli sisuuntuneelta suomalaiselta heti. Hän onnistui tekemään kahdella seuraavalla birdiet. Niitä tuli lisää yhdeksiköllä ja kympillä ( par-5), jossa 86 metrin päästä lyömänsä kolmas oli mennä jopa sisään. Birdien jälkeen Ilonen oli vain lyönnin kärjestä.

Loppukiri jäi piippuun

Tähän suomalaisjuhlat loppuivatkin, Ilonen teki kahdeksan perättäistä paría saaden tuloksekseen 69. Birdiepaikkoja tuli tämän jakson aikana 2-7 metrin väliltä neljä kappaletta. Kun loppusuora aukeni, Ilonen ei ollut aivan terävimmillään. Lähestymiset jäivät kauemmaksi kuin muilla kärkimiehillä.

Ilosen edellä olevat viisi pelaajaa ja saman tuloksen (-9) omaavat kolme pelaajaa kiersivät väylät 11-18 keskimäärin kaksi alle parin.

”Tuloksellisesti päivä oli kuitenkin hyvä.Alkuvaiheessa kierrosta minua yksinkertaisesti jännitti tuo tilanne. Annoin nyt itselleni mahdollisuuden tehdä päätöspäivänä nousua kantapäille”, Ilonen luonnehti asemaansa.

<a href=Rory McIlroy on kilpailun tasaisuudesta huolimatta ylivoimainen suosikki voittajaksi Valhalla Golf Clubilla.Kuva getty images" src="/wp-content/uploads/2014/08/14081003494437.jpg">

Rory McIlroy on kilpailun tasaisuudesta huolimatta ylivoimainen suosikki voittajaksi Valhalla Golf Clubilla.Kuva getty images

Rory McIlroy säilytti yhden lyönnin johtonsa, vaikka peliesitys ei ollutkaan täysipainoinen. Näyttävien suoritusten lisäksi McIlroy löi kolme kertaa lähestymisensä oireellisen paljon vasemmalle. Lähipeli oli kuitenkin vankkaa, pohjois-irlantilainen upotti melkoisen määrän 2-4 metrisiä putteja kierroksensa aikana paikaten erheitään.

Parikseen hän saa Itävallan Bernd Wiesbergerin (-12), joka pisti melkoisen näytöksen pystyyn loppureiíllä pelatessaan yhdessä Phil Mickelsonin kanssa. Wiesberger pääsee melkoiseen opinsaunaan ja testiin.

Vaikka 28-vuotias Wiesberger on voittanut kahdesti ET:lla, näytöt viidessä aiemmassa majorissa ovat varsin kehnot. Neljä karsiutumista ja yksi 64. sija ovat kevyttä tavaraa Rory McIlroyn kolmen major-voiton rinnalla.

Vakavimmat uhkaajat McIlroylle tullevatkin muista kärkiryhmistä.

14.45 Phil Mickelson (-10)-Rickie Fowler (-11)

14.35 Jason Day (-10)-Louis Oosthuizen (-9)

14.25 Henrik Stenson (-9)-Mikko Ilonen (-9)

14.15 Ryan Palmer (-9)- Jamie Donaldson (-8)

Tämä on ensimmäinen kerta, Kun Mikko Ilonen on ollut majorissa kymmenen parhaan joukossa ( 9.,4.,5.) kolmen ensimmäisen kierroksen aikana.

Kymmenessä aiemmassa majorissa hän on päässyt jatkoon neljästi. Paras sijoitus on yhdeksäs Open Championshipissa 2001, 2006 sijoitus oli 16. Vuonna 2002 Ilonen oli 50., kaudella 2013 79.

<a href=Henrik Stensonin CV:lta puuttuu vielä major-voitto. Kuva Getty images." src="/wp-content/uploads/2014/08/14081003522125.jpg">

Henrik Stensonin CV:lta puuttuu vielä major-voitto. Kuva Getty images.

Tulostaso Valhalla Golf Clubilla oli jopa ällistyttävän kova. Viheriöt olivat varsin pehmeät, lämmin ja lähes tuuleton keli antoivat aseet käteen. Kierroskeskiarvo oli kahtena ensimmäisenä päivänä päälle 72 lyönnin, lauantaina 69,566, joka on yksi alhaisimmista major-kilpailuissa vuosikymmeniin.

Päivän parhaan tuloksen 65 tekivät Wiesberger sekä Hunter Mahan.

Teemu Tyry

.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (17 kpl)