16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilosella ja Kim Koivulla onnistunut avauskierros Australian Kultarannikolla

Ensimmäistä kisaansa ammattilaisena pelaava Kim Koivu (70,-2) on ET:n kilpailussa kolmanneksi paras ulkomaalainen avauskierroksen ollessa vielä hivenen kesken.

Kim Koivu ei ujostellut European Tourin avauskisansa ensimmäisellä kierroksella. Ulosmenossa hän teki yhden bogeyn, sisääntulossa peräti neljä birkkua ja bogeyn. Tulos 70 nostaa hänet keskiryhmän yläpuolelle mainioihin asemiin ennen toista kierrosta.

”Olen tyytyväinen. Tällä kentällä kaikki tulokset jotka menevät alle parin ovat erinomaisia jollei ole aivan tuuleton keli. Normaalin faden  sijaan lavasta lähti enemmän drawta, joka teki joistain tilanteista itselleni haasteellisia. Kokonaisuutena esitys oli hyvä, sain muutaman putinkin sisään”, Koivu kuvaili aamukierrostaan, joka käynnistyi Suomen aikaa jo 23.20 keskiviikon puolella.

”Huomiselle täytyy tehdä sellainen muutos, että aurinkorasvaa laitetaan pintaan, muuten jää nukkuminen palamisen vuoksi vähälle.”

Mikko Iloselle Australian PGA on kalenterivuoden 23:s kilpailu.
Kuva: Getty Images

Mikko Ilosen kortin merkinnät olivat jakaumaltaan lähes identtiset Koivun kanssa. Birdejä oli kuitenkin yksi vähemmän.

”Ihan ok kierros, tasaista ja sujuvaa peliä, mutta ei mitään superia. Ensimmäinen puolisko oli osaltani parempaa lyömistä, toisella jaksolla otin henkeä vieneen kolmeputtisen. Viimeisen reiän birkku vei onneksi tuloksen punaiselle, alle parin”, kolme birkkua ja kaksi bogia tehnyt Ilonen ynnäili.

”Kierros kesti todella pitkään, tuli muutama kovempi sadekuuro joiden aikana peli keskeytettiin.”

Kisan kärjessä kuusi lyöntiä Ilosen edellä on isäntämaan Adam Bland (-7/16 reikää).

Sergio Garcia (-5) rikkoo australialaisrintamaa. Hän on voittanut ammattilaisurallaan lähes 30 kisaa. Euroopan ja USA:n lisäksi pokaalinnosto on tullut tutuksi monissa Aasian maissa ja Etelä-Afrikassa, mutta ei vielä Australiassa.

Sergio Garcia ja Angela Akins avioituivat keväällä pian Masters- voiton jälkeen.
Kuva Getty Images

Päättyvä kausi on espanjalaisen uralla Mastersin ykköstilan johdosta ainutlaatuinen. Vaikka muissa majoreissa hän jäikin kauas kärjen taakse, voitto isännöimässään Valderraman kilpailussa oli vankka osoitus osaamisesta. Tuoreimmalla maailmanlistalla Garcia on 11:s Rory McIlroyn kannassa.  Garcia on ollut seitsemän kertaa kalenterivuoden päätteeksi maailmanlistan kärkikymmenikössä, vuonna 2008 kakkosena.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)