26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen torstaina Sarasvuon talkshowssa

Mikko Ilosen ainoa mahdollisuus Mastersiin pääsemiseksi on voitto Marokon osakilpailussa jossa hän oli viimevuonna toinen.Kuva Getty Images

<a href=Mikko Ilonen tavoittelee paikka Mastersiin. Dubaissa hän oli lopulta seitsemän lyöntiä Tiger Woodsia edellä.Kuva Getty Images" src="/wp-content/uploads/2014/02/14020111311313.jpg">

Mikko Ilonen tavoittelee paikka Mastersiin. Dubaissa hän oli lopulta seitsemän lyöntiä Tiger Woodsia edellä.Kuva Getty Images

Mikko Ilonen karisti Arizonan pölyt mailoistaan heti keskiviikkoiltana hävittyään WGC Match Play Championshipissa Bubba Watsonille. Kotona Lahdessa hän oli jo torstai-iltana.

”Kone lähti sopivasti illalla Phoenixista, ei ollut mitään syytä jäädä sinne tappiota pohtimaan. Samalla koneella Eurooppaan lensi paljon muitakin pelaajia, mm. Miguel Angel Jimenez”, Ilonen kertoi.

Suomessa Ilonen ehtii olla vielä reilun viikon ajan, sitten matka vie Marokon Agadiriin jossa käynnistyy 13. maaliskuuta Hassan Trophy.

”Voitto mielessä lähden siihen kilpailuun. Se toisi suurella todennäköisyydellä paikan Mastersiin”, Ilonen tietää.

Viimevuonna hän oli toinen, kolmella sitä edeltävällä kaudella 17. ,kymmenes ja kolmas ( eri kentällä).

Sarja on hämmästyttävä ja ylivoimaisesti paras neljässä perättäisessä kisassa samassa kilpailussa.

”Marokossa kentät ovat osuneet hyvin silmään. Joku vaikutus on silläkin, että pinnat ovat minulle sopivan pehmeitä”, hän arvelee menestyksen saloja.

Torstaina 27. helmikuuta Ilonen ajelee illalla Lahdesta Helsinkiin. Kello 22 käynnistyy tunnin mittainen Jari Sarasvuon isännöimä talkshow jossa Ilonen on yksi vieraista.

”Tähän on yritetty löytää sopivaa hetkeä kalentereista. Nyt se osui minun kohdaltani hyvin kun USA:n matka jäi suunniteltua lyhemmäksi”, hän viittaa siihen, ettei mahtunut Miamin WGC -kisan ( top 50 WR.) osallistujakaartiin.

Yksi muutos on tullut myös Ilosen kilpailuohjelmaan aiemmin ilmoitettuun. Hän jättää Korean osakilpailun väliin, mutta osallistuu Malesian avoimiin 17-20.4.

Jimenez valitsi Larrazabalin ja Olesenin EURASIA Cupiin

Ensimmäistä kertaa pelattavan EURASIA Cupin joukkueet on nimetty. Euroopan pelaava kapteeni Miguel Angel Jimenez ei saanut USA:ssa pelaavista tähdistä Mastersia ennen (27-29.3) pelattavaan otteluun houkuteltua kuin Graeme McDowellin.

Jimenez panttasi villejä korttejaan reikäpelikisan yli ja nimesi maanantaina tiimiinsä Abu Dhabissa voittaneen Pablo Larrazabalin ( WR 58.) sekä Thorbjörn Olesenin (WR 60.). Vahvasti ehdolla oli myös Mikko Ilonen (WR 59.) Nämä kaikki pelaajat hävisivät Dove Mountainilla avauskierroksen ottelunsa.

Jälkiviisastelu on usein helppoa, mutta mikäli hän olisi kyennyt pitämään johtonsa Bubba Watsonia vastaan, Jimenez olisi todennäköisesti valinnut suomalaisen ja tehnyt toisen valintansa Larrazabalin ja Olesenin välillä.

Mikko Ilosen alustava kilpailuohjelma kevään osalta näyttää seuraavalta:

Trohpee Hassan, Marokko 13-16.3.

Malesian Open, Kuala Lumpur 17-20.4.

Volvo China Open, Kiina 24-27.4.

BMW PGA Championships, Englanti 22-25.5

Nordea Masters, Ruotsi 29.5-1.6.

Teemu Tyry

Sarasvuo

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)