Sergio Garcian kanssa vuonna 2014 voitosta uusinnan pelannut lahtelainen omaa mainion menestyshistorian Doha Golf Clubilta. Mikko Korhoselle Qatarin kisa on kolmas perättäinen.
Mikko Ilonen osallistui Qatarissa pelattavaan European Tourin kisaan ensimmäisen kerran alkutalvesta 2002. Osallistumiskerta on jo 13. Ensimmäiset viisi kertaa tuottivat vaatimattomasti neljä karsiutumista ja kerran sijaluvun 55.
Vuodesta 2009 Ilonen on saanut hyvän otteen kentästä ja lähes aina tuulisista olosuhteista. Ansiolistalla on kakkostila kaudelta 2014 uusinnan jälkeen Sergio Garcialle hävinneenä. Tuolloin Ilonen venytti ratkaisua kolmannelle uusintareiälle, taisto päättyi Garcian kolmanteen perättäiseen birdieen. Ilosella oli toisella uusintareiällä mainio mahdollisuus kääntää peli edukseen.
Kun listaan lisätään yhdeksäs tila (2013), kaksi sijalukua 13. sekä sijat 35. ja 37., on seitsemän viimeisen osallistumiskerran saldo yhdestä karsiutumisesta huolimatta todella kova.
”Kenttä on pysynyt 2000-luvun alusta käytännössä samana. Väylät ovat nyt ottaneet jotain ”osumaa”, niiden kunto on vaatimaton. Saattaa olla luvassa pallon paikan parannusoikeus. Qatarissa on poikkeuksetta hieman koleampaa kuin Dubaissa ja Abu Dhabissa.”
”Haasteeksi nousevat tavanomaistakin nopeammat ja kovat viheriöt, sekä pitkiksi lasketut karheikot, joista ei lähestymisiin saa mitään kontrollia. Doha Golf Club onkin kisan aikaan hyvän draivaajan unelma, raffeista täytyy pysyä poissa”, Ilonen kertoo.
”Tiistaina tuuli oli niin kovaa, että moni osallistuja jätti pelaamisen suunniteltua vähemmälle. Itse kiersin yhdeksän reikää”, viikonloppuna harjoitteluun karsiutumisensa johdosta aikaa saanut Ilonen jatkoi.
Mikko Korhonen hakee levon kautta latausta
”Tämä viikko on täysi kysymysmerkki. En osaa odottaa oikein mitään, tuntuu että olen aika puhki. Nyt lepäilen ja palauttelen, jotta keskittyminen on kunnossa, kun kisa alkaa”, tiistaina Ilosen tavoin yhdeksän reikää kiertänyt Korhonen suunnitteli.

Mikko Korhonen palaa Qatarin jälkeen Suomeen, jättää Dubain väliin ja jatkaa kisailua Malesiassa Kuva: Getty Images
Korhonen oli kauden avauskisassaan Etelä-Afrikassa seitsemäs, Abu Dhabissa 60. Yhdessä kilpailuja edeltäneen harjoitusleirin kanssa matka on kestänyt jo lähes kuukauden.
Avauskierrokselleen Ilonen lähtee torstaina kello 10.10 Suomen aikaa seuranaan Ranskan rutinoitunut Gregory Bourdy, sekä PGA Tourilla mainetta niittänyt Ruotsin David Lingmerth.
Mikko Korhonen (9.40) saa seurakseen Scott Jamiesonin ja Scott Henryn.
Suurimpia suosikkeja ovat Martin Kaymer, Berndt Wiesberger, Alex Noren, Rafa Cabrera Bello, sekä edellisviikolla voittanut Tommy Fleetwood.
Sijoittuessaan toiseksi 2014 Ilonen pelasi neljä kierrosta 16 alle. Kauden 2016 voitto irtosi Branden Gracelle tuloksella 14 alle, Ilonen oli seitsemän lyöntiä huonommalla tuloksella 13.
Korhosen sijoitukset Qatarissa ovat olleet kahdella edelliskaudella 74. ja 59.
Rory McIlroyn sairausloma pitkittyy
Etelä-Afrikassa toiseksi sijoittunut Rory McIlroy vetäytyi jo Abu Dhabin kisasta. Pohjois-Irlantlainen ilmoitti maanantaina jättävänsä lähiviikkojen kisat väliin kylkiluun rasitusmurtuman vuoksi ja palaavansa kisakentille maaliskuun ensimmäisellä viikolla pelattavassa WGC:n reikäpelimestaruuskisassa Meksikossa.
Huhtikuun toisella viikolla pelattavaan Masters Tournamentiin McIlroy joutuu lähtemään siis tavanomaista kevyemmällä kisatuntumalla.