16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen rimaa hipoen jatkoon Abu Dhabissa

Mikko Korhonen (-3) on kuuden lyönnin päässä kärkikymmeniköstä ja yhdeksän lyöntiä kisaa johtavasta Thomas Pietersista (-12).

Mikko Ilosen (68-74,-2) hyvä  tulosvire Abu Dhabi Golf Clubilla katkesi perjantaina tuplabogiin 14:lla väylällä (Ilosen viides). Ennen tätä lahtelainen oli pelannut 22 reiän jakson viisi alle.

Kaksi bogia seuraavien yhdeksän reiän aikana syöksivät hänet jo hetkellisesti cut-rajan väärälle puolelle. Pelastukseksi koitui par-kolmonen , kentän seitsemäs ja Ilosen 16:s. Birdie 182:n metrin matkalta nosti pään pinnalle, kaksi  par-tulosta loppuun  varmistivat  jatkopaikan.

Ilosen kahden kierroksen kuusi birkkua syntyivät par-kolmosilla (2) ja par-nelosilla (4).

Muu pelaajakatras tehtaili kahdeksalla yrittämällään par-viitosilla keskimäärin 2,9 birkkua ja muutaman eaglen par-viitosilla, Iloselle linnut eivät pitkillä väylillä laulaneet kertaakaan.

Lauantain kierrokselle Ilonen lähtee perjantain myöhäisen starttinsa johdosta ensimmäisessä parissa. Eroa Pietersiin on kymmenen lyöntiä, kuudenteen sijaan seitsemän lyöntiä.

Perjantaina uuden vaihteen löytäneen Mikko Korhosen (73-68,-3) sijoitus on 44:s.

Thomas Pieters viihtyy supertähtien joukossa

Abu Dhabin kilpailua johtavan Belgian Thomas Pietersin (67-65,-12) voittamat kolme ET:n kisaa ( Tanska, Tsekki, Hollanti) ovat huomattavasti meneillään olevaa taistoa pienempiä.

196-senttisellä bighitterillä on kuitenkin vankkaa näyttöä maailmanhuippujen kukistamisesta.

Thomas Pietersille maistuvat hyvin Abu Dhabin maisemat, joissa saa mättää palloa draiverilla. Getty Images)

Hän sijoittui neljänneksi Rion Olympialaisissa, Mastersissa 2017, sekä saman vuoden WGC:n kilpailuissa Ohiossa.

Kovimman näytön osaamisesta Pieters antoi Ryder Cupissa 2016. Villillä kortilla mukaan päässyt Pieters hävisi avauspelin Lee Westwoodin kanssa.

Saatuaan seuraaviin kolmeen otteluun Rory McIlroyn rinnalleen, tuloksena oli ylivoimaiset voitot USA:n pareista, joissa pelasivat raskaan sarjan tähdet Dustin Johnson, Phil Mickelson, Brooks Koepka, Rickie Fowler sekä Matt Kuchar.

Kaksinpelissä J.B.Holmes törmäsi Pietersin itsevarmuutta huokuvaan esitykseen. Neljä voittoa nostivat Thomas Pietersin Euroopan ylivoimaiseksi pistenikkariksi. Tulevaan Ryder Cupiin hän tarvitsee vielä kosolti näyttöjä.
Voitto Abu Dhabissa siloittaisi jo melkoisesti matkaa joukkueeseen.

”Olen pärjännyt tällä kentällä aiemminkin. Täällä saa lyödä paljon draiverilla, lähestymisissä saa olla rohkea etenkin lyhyillä matkoilla. Pelasin mainiosti paria viimeisen reiän huonoa lyöntiä lukuunottamatta. Sen tilanteen korjasin upottamalla bunkkerista”, Pieters luonnehti päiväänsä.

Toiseksi (2016) ja neljänneksi (2015) Abu Dhabissa sijoittunut Pieters saa lauantaina kirittäjäkseen Espanjan Jorge Campillon (-11).

Nimekkäitä haastajia lähituntumassa ovat Ross Fisher (-10), Rory McIlroy (-9), Tommy Fleetwood (-10), Paul Casey (-9), sekä päivän parhaan tuloksen 64 pelannut Dustin Johnson (-8).

Justin Rose (-2) ja Matt Kuchar (-2) ovat jo liian kaukana voittaakseen, Ian Poulter (-1) karsiutui.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje