16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Mikko Ilonen kaatoi Luitenin ja eteni finaaliin

Mikko Ilonen varmisti finaalipaikalla todennäköisesti myös paikkansa vuoden 2015 Masterissa. Kuva: Getty Images.

Joost Luiten ei pystynyt kukistamaan varmasti esiintynyttä Mikko Ilosta toistamiseen Volvo Match Play Championshipissä. Lohkovaiheen tappio välierävastustajalle ei kangistanut Ilosta, joka eteni väkevästi kilpailun loppuotteluun kaatamalla Luitenin luvuin 2&1.

Ilonen katkaisi Luitenin pyristelyn lopulta upottamalla nelimetrisen birdie-putin 17:nnellä. Lahtelainen siirtyi ottelussa johtoon jo ensimmäisellä reiällä ja kasvatti eron jo kahteen reikään upottamalla kierroksensa toisen birdien reiällä 7.

Joost Luiten on pelannut hyvän turnauksen. Mikko Ilosen kaatamiseen hän ei kuitenkaan toistamiseen pystynyt, joten edessä on pronssiottelu. Kuva: Getty Images.

Joost Luiten on pelannut hyvän turnauksen. Mikko Ilosen kaatamiseen hän ei kuitenkaan toistamiseen pystynyt, joten edessä on pronssiottelu. Kuva: Getty Images.

Kahden reiän johto suli kuitenkin yhteen jo seuraavalla reiällä, kun Ilonen löi par-3:lla pallonsa viheriön vierellä vaanivaan lampeen.

Reiällä 10, lyhyt par-4, Ilonen pyrki lyömään draivin suoraan päälle Luitenin tyytyessä avaamaan raudalla varmasti väylälle. Ilonen päätyi etubunkkeriin, josta hän kuitenkin nosti häikäisevän, noin 35-metrisen bunkkerilyönnin alle kahteen metriin. Luiten epäonnistui birdie-yrityksessään ja Ilosen tiputtaessa omansa, kääntyi pahalta näyttänyt tilanne lopulta Ilosen iloksi.

Reiällä 11 Ilonen löi avauksensa syvälle pitkään heinään väylän oikeaan laitaan. Hän pelasi pallonsa turvallisesti viheriölle, mutta sortui ottamaan kolme puttia ja häviämään reiän.

Luiten siirtyi ottelussa yhden reiän johtoon voittamalla 13:nnen reiän birdiellä, joka oli hollantilaisen ensimmäinen välierässä. Ilonen tasoitti ottelun välittömästi 14:nnellä Luitenin putattua kolmesti ja tehtyä bogin.

Ratkaisu nähtiin reiällä 15, jossa suomalaisittain hyvin tukalalta näyttänyt tilanne kääntyi Ilosen vahvan lähipelin ansiosta riemuksi. Ilosen toinen lyönti par-viitosella jäi vesiesteen reunaan pitkään heinään. Ilonen kuitenkin paikkasi tilanteen upealla chipillä ja vei birdiellä reiän nimiinsä Luitenin epäonnistuttua viheriöllä.

16. reikä tasattiin ja seuraavalla Luitenin olikin otettava hattu päästään, käteltävä Ilonen ja aloitettava valmistautuminen pronssiotteluun.

George Coetzee johti pitkään ottelua <a href=Henrik Stensonia vastaan, mutta joutui lopussa taipumaan ruotsalaiselle. Kuva: Getty Images." src="/wp-content/uploads/2014/10/14101914230122.jpg">

George Coetzee johti pitkään ottelua Henrik Stensonia vastaan, mutta joutui lopussa taipumaan ruotsalaiselle. Kuva: Getty Images.

Toisessa välierässä Henrik Stensonin ratkaisi ottelun viimeisellä viheriöllä upottamalla lähes viisimetrisen birdie-putin.

George Coetzee johti ottelua neljään otteeseen, mutta lopulta Stenson pystyi kääntämään kovatasoisen ottelun edukseen.

Loppuottelu on suunniteltu alkavaksi lähes välittömästi välierän jälkeen, todennäköisesti sen alku kuitenkin siirtyy noin kello 14.45 kieppeille.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (5 kpl)