16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Migreeni sumensi puttilinjat, mutta Korhonen taisteli Hollannista hyvän sijoituksen

Mikko Korhonen taisteli olosuhteet huomioiden erinomaisen sijoituksen Hollannissa. Kuva: Getty Images

Victor Perez hyydytti 18. reiällä sulaneen Ryan Foxin uusinnassa pitkillä puteillaan.

Mikko Korhonen käytti Hollannin Cromvoirtissa pelatun DP World Tourin kilpailun finaalikierrokseen 73 lyöntiä. Hän päätyi Dutch Openissa kokonaistulokseen 283 (-5) joka riitti jaettuun 14. sijaan.

Kahdeksan lyöntiä voittajalle hävinneen Korhosen päivä noudatti täysin lauantaista kaavaa. Hän oli kierrostaan eiliseen tapaan 11 reiän jälkeen kolme yli, mutta pelasi loput seitsemän reikää kaksi alle. Helsinkiläinen ei yltänyt jatkokierroksilla torstain ja perjantain kaltaiseen suoritukseen, mutta tähän oli pätevä syy.

”Se, että links-tyyyppisellä kentällä pystyin ihan hyvään sijoitukseen, oli tietenkin hyvä juttu. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin migreeni pilasi viikonlopun. Paras terä oli kropasta poissa ja aistit turtana. Caddieni Nick luki puttilinjat aika pitkälti, koska itse en oikein nähnyt kunnolla yksityiskohtia”, Korhonen kertoi.

Hän tulee nousemaan kiertueen pistelistalla sijalle 68. Vaikka Korhonen ei löytänyt viikonvaihteessa kahden ensimmäisen pelipäivän tapaista virettä, hän oli suhteellisen tyytyväinen suoritukseensa. Sijoitus oli hänelle kolmanneksi paras kuluvan kauden kilpailuissa.

”Turha jossitella, mitä olisi voinut olla ilman migreeniä, mutta ainakin oli mahdollisuus pärjätä. Nyt otetaan vähän lepoa ja ensi viikolla uusi yritys”, hän totesi.

Kilpailun kaksi muuta suomalaista, Kalle Samooja ja Sami Välimäki karsiutuivat.

Dutch Openin voitto näytti jo kallistuvan Ryan Foxin (-13) suuntaan, sillä hänelle olisi riittänyt Bernardus Golfin kentän viimeisellä reiällä bogey isoon pottiin. Uusiseelantilainen sähläsi kuitenkin 18:lla (par 5) tuplabogin, ja kahden lyönnin päässä ollut Victor Perez nousi tasoihin ja uusintaan.

Playoffissa palattiin kolmesti 18. lyöntipaikalle, kun kaksikko ei saanut paremmuuttaan selville. Perezin toiveet pysyivät hengissä kahdella pitkällä tasoittavalla putilla, kunnes neljännellä yrittämällä siirryttiin hakemaan ratkaisua 17. reiältä. Fox oli par-kolmosella jälleen suotuisammalla etäisyydellä, mutta ranskalainen ratkaisi pelin edukseen kaukaa upottamallaan birdie-putilla.

Voitto oli Perezille uran toinen DP World Tourilla. Ensimmäinen tuli Skotlannin kolmen kentän kisasta lokakuussa 2019.

Helmikuussa toisen pääkiertuevoittonsa ottaneelle Foxille viime hetken ja viimeisen päivän sulamiset ovat turhankin tuttuja. Kyseessä oli hänelle toinen playoff, ja myös edellinen päättyi mollivoittoisasti. Myös vuoden 2018 Irish Openissa Foxilla oli jo toinen käsi pokaalissa, kunnes Russell Knox upotti kaksi hehtaariputtia päätöskierroksen 18. reiällä ja heti perään uusinnassa samalla viheriöllä.

Lue seuraavaksi: Bogit Korhosen rasitteena, mutta kärkisijoitukset ovat yhä käden ulottuvilla

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje