26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Mickelson taas kärjessä

Phil Mickelsonilla on nyt nälkää menestykseen. © Getty Images

Pebble Beachin turnauksen voitto ei näytä suuremmin hämmentäneen Phil Mickelsonin mieltä. Hänen otteensa olivat Riviera Country Clubilla torstaina sen verran jäätäviä, ettei kukaan pystynyt nousemaan rinnalle saati ohi. Mickelsonin jämäkän suorituksen kulmakiviä olivat 11. ja 18. reiän birdiet.

Mickelson löi 11:nnellä vastatuuleen matalan ja kantavan draivin, joka soi mahdollisuuden eagleen. Vaikka pitkä putti ei aivan uponnutkaan, antoi sisääntulon toinen perättäinen birdie hyvät eväät kierroksen jälkipuolelle. Lopussa Mickelsonille oli tarjolla jaettu kärkipaikka J.B. Holmesin ja HunterMahanin kanssa, mutta tämä ei hänelle riittänyt. ”Lefty” päätti kierroksensa chippaamalla päivän 66. lyöntinsä suoraan reikään.

Mainioon vireeseen äitynyt Mickelson teki Northern Trust Openin avauskierroksella kuusi birdietä ja yhden bogin 16. reiällä. Hän oli päivän eliittiä griiniosumissa ja birdieiden määrässä, nämä myös luonnollisesti tukevat toisiaan. Mickelson on tehnyt Pebble Beachin kisan toisen kierroksen sisääntulosta lähtien paria paremman reikätuloksen joka kolmannella reiällä. 49 bogittoman reiän putki katkesi päivän ainoaan virheeseen, kolmanneksi viimeisellä reiällä.

Holmes pelaa Pacific Palisades’ssa neljättä turnaustaan aivoleikkauksensa jälkeen. Hänen tuloskorttinsa oli kuuden viimeisen reiän osalta värikäs, sillä siihen ei mahtunut yhtään paria. Kahden bogin ja yhden tuplan lisäksi Holmes teki kierroksensa viimeisellä kolmanneksella kolme birdietä.

J.B.

J.B. Holmes on toipunut nopeasti aivoleikkauksestaan. &copy Getty Images

Pitkälle lyövä Holmes ei ole saanut leikkauksensa jälkeen draiveihinsa vielä samanlaista voimaa kuin on totuttu näkemään. Hän oli avauspäivän draivitilastossa 13:s, reilun 285 metrin keskiarvolla.

”Svinginopeuteni on hiljalleen lisääntymässä, kunhan saan vaan lisää kisoja alle”, Holmes sanoi.

Iltapäivän starttaajat, kuten Mickelson, Holmes ja Mahan hyötyivät myöhäisestä lähtöajasta navakan tuulen helpottaessa. Neljättä sijaa Carl Petterssonin kanssa jakava Jonathan Byrd oli aamupäivän hahmo, sillä puhuri nosti aikaisten lähtijöiden kierroskeskiarvon 73.7 lyöntiin. Petterssonin ja Byrdin tulos torstaina oli 68 lyöntiä.

Kymmenen joukossa ensimmäisen kierroksen jälkeen ovat mm. tuloksen 69 pelanneet K.J. Choi, Sergio Garcia, Matt Kuchar sekä Stewart Cink. 30 pelaajaa viimeistelevät pimeän vuoksi kesken jääneen avauskierroksensa loppuun perjantai-aamuna.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje