16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Mestarilla takkuinen esitys – Mickelson: ”Yksi hyvä viikko ei riitä, jos haluaa Ryder Cupiin”

Phil Mickelson oli torstaina ymmällään. Peli ei sujunut Colonialilla viime viikon malliin. Kuva: Getty Images

Sergio Garcia pelasi samalla kentällä yhtä rautaisesti kuin 20 vuotta sitten, jolloin hän saavutti ensimmäisen voittonsa PGA Tourilla.

Viime sunnuntaina sensaatiomaisesti kaikkien aikojen iäkkäämpänä pelaajana major-turnauksen voittanut Phil Mickelson ei malttanut jättää mestaruushumussakaan tämän viikon kilpailua väliin. Yhtenä kimmokkeena Charles Schwab Challenge -turnaukseen osallistumiselle saattoi olla mieluisa Colonial Country Clubin kenttä, missä hän on noussut kahdesti voittoon tällä vuosituhannella.

Tämänvuotinen kilpailu ei alkanut Mickelsonilta kaksisesti, sillä hän käytti avauskierrokseensa 73 lyöntiä. Kolme yli -tuloksellaan vasuri ei mahdu 18 reiän jälkeen sadan parhaan joukkoon, ja saa kaivaa itselleen toisenlaisen peli-ilmeen yltääkseen perjantaina viikonlopun kierroksille.

Mickelson kertoi yrittäneensä liian paljon, eikä löytänyt sellaista rentoa mielentilaa, joka saatteli hänet menestykseen Kiawah Islandilla käydyssä PGA Championshipissä.

”Tätä kenttää ei voi pelata raffissa, koska silloin tulee puut eteen, kuten itselleni toistuvasti kävi. Puttikaan ei sujunut”, sanoi Mickelson, joka osui vain kahteen väylään ja yhdeksään viheriöön.

”Katsotaan, pystynkö kääntämään kelkan huomenna paremman keskittymisen ja energian kautta. Tässä on illalla ja huomenna aikaa saada asiat järjestykseen. Vaikka en tänään pelannut hyvin, paras vire ei ole kadonnut kauas.”

Mickelsonin mahdollisuudet yltää syksyn Ryder Cup -joukkueeseen pelaavana jäsenenä nousivat välittömästi puheenaiheeksi major-voiton jälkeen. Hän kohenteli asemiaan USA:n pistetilastossa kiilaten PGA Tourilla viime vuonna vuoden tulokkaaksi valitun Scottie Schefflerin ja nousevan tähden Sam Burnsin väliin.

En halua olla kiviriippa, mutta pelaisin toki mielelläni kapteeni Strickerin joukkueessa, jos minut sinne päätetään valita.

”Lefty” oli peräti 24 peräkkäisessä haasteottelussa Yhdysvaltain joukkueessa, kunnes ei tullut valituksi vuoden 2019 Presidents Cupiin. Mickelson kertoi ennen Texasin PGA Tour -kilpailua näkemyksensä omasta tilanteestaan.

”Jos olisin kapteeni, en haluaisi joukkueeseen kaveria, joka pelaa yhden viikon hyvin vuodessa. Se, että voitin major-turnauksen ei vielä millään tavalla takaa paikkaa Ryder Cupiin. Minulla on kolmen seuraavan kuukauden aikana kuitenkin mahdollisuus osoittaa käyttökelpoisuuteni joukkueessa”, Mickelson sanoi.

Sergio Garcia kertoi tunnelmistaan voittoisan MasterCard Colonial -turnauksen jälkeen toukokuussa 2001. Kuva: Getty Images

On täysin mahdollista, että Steve Stricker antaa Mickelsonille paikan ryhmään, mikäli hän ei kampea joukkueeseen hankkimiensa pisteiden avulla. Siinä tapauksessa mahdollisesti joku tulevaisuuden Ryder Cup -sankari joutuisi vielä odottamaan vuoroaan.

”Meillä on paljon lahjakkaita pelaajia, joten saattaahan olla aika käydä syrjään ja tehdä tilaa nuoremmille. En halua olla kiviriippa, mutta pelaisin hyvin mielelläni kapteeni Strickerin joukkueessa, jos minut sinne päätetään valita.”

Strickerillä ja Mickelsonilla on viime vuosituhannelle ylettyvä yhteinen historia Ryder Cupeista, joten varsinkin viime viikonlopun perusteella jälkimmäisen nimi on tukevasti alleviivattuna kapteenin muistivihkossa. USA:n joukkueen paikoista kuusi jaetaan pisteiden ja kuusi harkinnan perusteella.

Tämän hetken tilanteen mukaan suorat paikat olisivat menossa kuusikolle Dustin Johnson, Bryson DeChambeau, Justin Thomas, Brooks Koepka, Collin Morikawa ja Xander Schauffele.

Charles Schwab Challengessa kärkipaikan jakavat Jordan Spieth ja Sergio Garcia ovat niin ikään erittäin potentiaalisia Ryder Cup -nimiä syyskuussa Wisconsinissa pelattavaan haasteotteluun. Parivaljakko pelasi ensimmäisellä kierroksella tuloksen 63 (-7) ollen kaksi lyöntiä Erik Comptonia ja Jason Kokrakia edellä.

Garcia pelaa tällä viikolla juhlaturnaustaan, sillä hän saavutti samaisella Colonial Country Clubin kentällä ensimmäisen PGA Tour – voittonsa tasan 20 vuotta sitten. Tuolloin eroa toiseksi sijoittuneeseen Phil Mickelsoniin ja Brian Gayhyn kertyi kaksi lyöntiä.

Espanjalainen on voittanut mainiolla urallaan 11 kilpailua PGA Tourilla helmenään vuoden 2017 Masters Tournament. Euroopan kiertueelta ykköstiloja hänellä on koossa 15.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje