16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Meriläisellä virheetön kierros

Tarkka lyöntipeli takasi Matti Meriläiselle hyvän tuloksen Vuosaaressa torstaina. Kuva: Juha Hakulinen

Finnish Tourin finaali Vuosaaressa alkoi Matti Meriläisen komennossa. Viime vuonna saman turnauksen voittanut Meriläinen pelasi torstaina 66 (-6) lyönnin kierroksen, millä hän johtaa kisaa kahden lyönnin turvin.

”Tänään oli hyvä ilma ja hyvä fiilis. Olen lyönyt palloa jo pidemmän aikaa hyvin, mutta tulokset on ollu huonoja. Täältä on mukavat muistot ja olen pelannut täällä paljon, se tietysti auttoi”, Katinkulta Golfia edustava Meriläinen kertoi.

”Pelasin virheettömän kierroksen golfia. Missasin vissiin yhden väylän ja yhden griinin – helppo siinä on sitten pelata. Ja kenttä oli aivan huippukunnossa. Varsinkin griinien lähellä saa olla tarkkana, kun ne on niin kovat. Ja jos vielä muutaman päivän aurinko niitä kuivattaa, niin ne on aika haastavat.”

Meriläisen lähin haastaja toiselle kierrokselle lähdettäessä on Tatu Toivo (68), joka Meriläisen tavoin välttyi torstaina bogeilta. Tuore ammattilainen Miki Kuronen ja Mikael Salminen jakavat kolmatta sijaa tuloksellaan 69.

Naisten sarjassa Tiia Koivisto (74) oli jo karkaamassa muilta, mutta kolmanneksi viimeisellä väylällä tullut tripla nosti hänen tuloksensa parin yläpuolelle. Kakkostilalla tuloksessa 75 on kaksi pelaajaa, Ida Kaukinen ja Rosa Rantanen.

Koiviston valmistautuminen FT:n finaaliturnaukseen ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan.

”Mun valmistautuminen tähän kisaan jäi vähän huonoksi, kun tulin heti Paltamon kilpailun jälkeen kipeäksi. En päässyt pelaamaan harjoituskierrosta, enkä ollut lyönyt yhtään palloa ennen kilpailua”, Paltamossa seitsemänneksi sijoittunut Koivisto harmitteli.

”Kierros meni triplaa lukuun ottamatta hyvin, ihan peruspeliä. Avaus väylälle, siitä griinille ja pari puttia päälle. Tykkäsin tosi paljon näistä nopeista griineistä.”

Lähde: FT:n tiedote

MK

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje