26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

McIlroyn ja Woodsin pelit päättyivät lyhyeen

Rory McIlroyn ottelu Shane Lowryä vastaan ei mennyt suunnitelmien mukaisesti. Kuva: All Over Press

Reikäpelin MM-kisoissa keskiviikkona satanut lumi suli, mutta samalla tavalla kävi myös turnauksen suosikkien joukkoon kuuluneille Rory McIlroylle ja Tiger Woodsille. McIlroy kompastui ensimmäisellä kierroksella Shane Lowryyn ja Woods Charles Howell III:een. Lowry ratkaisi ottelun edukseen 18. reiän hieman yli metrin pituisella par-putillaan. Matsi kirjattiin irlantilaisen nimiin merkinnällä 1 up. ”Tämä on ehdottomasti sellainen päivä, jonka tulen muistamaan”, Lowry sanoi. Hänestä tuli jo kolmas vastustaja neljän viimeisen vuoden sisällä, joka lähetti ykkössijoitetun katsomon puolelle heti avauskierroksella. Hetkeä myöhemmin Howell päätti hienon esityksensä 17. reiällä. Hän ei ollut kohdannut Woodsia reikäpelissä sitten vuoden 1996 US Amateurin. Ottelu eteni tasatilanteessa 15:lle saakka, jossa Howell iski wedgelyöntinsä aivan reiän tuntumaan ja teki birdien. Ratkaisu tuli seuraavalla reiällä hänen upotettuaan vastustamattomasti liki kahdeksanmetrisen birdieputtinsa. Matsi Howellille lukemin 2/1.

”Minulla ei ollut mitään hävittävää”, sanoi vuoden alussa maailmanlistan sadan ulkopuolella ollut Howell. ”Reikäpeli on hullu pelimuoto. Hän on Tiger Woods, ja minä olin onnekas että pystyin roikkumaan ottelussa mukana.” Päivän viimeiset ottelut pelattiin jo hämärän rajamailla. Pelaajille annettiin 15. reiän jälkeen mahdollisuus jatkaa ottelua seuraavana päivänä, mutta Woods halusi pelata viedä matsin ilman keskeytyksiä loppuratkaisuun. Woodsilta taktinen kömmähdys tai ei, Tiger oli kierrostaan kuitenkin kaksi alle ilman bogeja. ”Me molemmat pelasimme hyvin, mutta hän (Howell) teki pari birdietä enemmän”, Woods sanoi.

Rafael Cabrera-Bellon riemulla ei ollut rajoja, kun <a href=Lee Westwood kaatui tiukassa kamppailussa. Kuva: All Over Press" src="/wp-content/uploads/2013/02/13022208541556.jpg" width="505">

Rafael Cabrera-Bellon riemulla ei ollut rajoja, kun Lee Westwood kaatui tiukassa kamppailussa. Kuva: All Over Press

McIlroy aloitti ottelunsa vauhdikkaasti ollen kierroksen alussa jo 2 up -tilanteessa. Lowry tarttui omaan mahdollisuuteensa chippaamalla pallon reikään 12:lla (birdie) ja tekemällä heti seuraavalla eaglen. McIlroy oli lähellä tehdä 18:lla birdien bunkkerista, mutta samalla meni pohjoisirlantilaisen viimeinen oljenkorsi. ”Sisimmässäni tiesin, että voisin voittaa hänet”, Lowry sanoi. ”On olemassa syitä, miksi olen tässä. Kysymys on reikäpelistä.” McIlroyn kohdalla tappio heittää ilmaan lisää kysymysmerkkejä. Hän on pelannut vuoden kahden ensimmäisen kuukauden aikana kaksi kierrosta kilpagolfia; tuloksena karsiutuminen Abu Dhabissa ja tappio reikäpelin MM-kisojen avausottelussa. Menestyskrapulaa tai ei, McIlroyn on saatava nopeasti ryhtiä otteisiinsa, ettei kausi ala muodostua hänen kohdallaan ongelmalliseksi. ”Olisin luultavasti hävinnyt suuremmin lukemin, jos vastassa olisi ollut joku toinen. Se ei ollut laatuottelu”, McIlroy sanoi. ”Mutta olisi ollut hauskaa mennä jatkoon ja saada pohjaksi toinenkin kilpakierros.” Torstai toi tullessaan muitakin yllättäviä putoamisia. Dustin Johnson oli täysin vastaantulija (6/4) Alexander Norenin käsittelyssä. Lee Westwood tarjosi Rafael Cabrera-Bellolle tiukemman vastuksen, mutta hänenkin tiensä nousi pystyyn ensimmäisellä jatkoreiällä. Myös Jason Dufner sai kokea Richard Sternen (1 up) mainion alkukauden vireen. Ben Hogan -lohkon suurimmista yllätyksistä vastasivat Keegan Bradleyn voittanut Marcus Fraser (1 up) sekä reikäpelispesialisti Ernie Elsin kukistanut Fredrik Jacobson. Sam Snead -lohkossa Adam Scott kompastui Tim Clarkiin numeroin 2/1. Lähde: PGA Tour Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)

    Dr Hook says:

    Vaikka maailman ykkösen ja kakkosen pelin ysköksille löytyy varmasti paljonkin erilaisia syitä, niin veikkanpa että Niken markkinointiosastolla vietetään yöttömiä öitä. Uuden ”maailmaa mullistavan” driverin markkinointiin on ladattu aika lailla paukkuja kun Suomeenkin asti saadaan teemapäivä ja kärkipelaajien jälki on sitten tällaista. Tigerin putterin tiedetään olleen syväjäässä jo jonkin aikaa, mutta kun avauksissa käteen sattuu yhä useammin spone ison koiran sijaan, niin ei se hyvältä näytä. Eikä näytä avaukset osuvan sihhen mainostettuun vesilasiin nuorella Roryllakaan…