16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

McIlroyn 1,5 vuoden piina päättyi – uran 26. pääkiertuevoitto meni lopussa tiukille

Rory McIlroy viskasi pallonsa katsomoon voiton kunniaksi. Kuva: Getty Images

Rory McIlroy katkaisi pitkän kuivan kauden, mutta poistuivatko ongelmat?

Rory McIlroy (-10) palasi pitkästä aikaa voittokantaan Charlottessa Pohjois-Carolinassa viikonvaihteessa käydyssä PGA Tourin kilpailussa. Hän oli tehdä hommasta itselleen vaikean lyötyään 18. reiän avauksensa vasemmalle rangaistusalueelle, mutta korjasi potin vaadittavilla kahdella putilla noin 14 metrin etäisyydeltä.

Samalla päättyi McIlroyn marraskuusta 2019 jatkunut voiton putki hänen yritettyään pitkin kevättä löytää peliinsä jämäkämpää otetta. Elpyminen osoittaa tulleen sopivaan aikaan, sillä kauden toinen major-kilpailu, PGA Championship, odottaa vajaan parin viikon päässä Kiawah Islandilla.

”Tämä on yksi suosikkipaikoistani maailmassa”, McIlroy sanoi Quail Hollow Clubilla.

Kiintymyksen ymmärtää. Hän otti jo kolmannen voittonsa Wells Fargo Championshipissä, jossa hän tuli saavuttaneeksi ensimmäisen ykköstilansa PGA Tourilla 11 vuotta sitten.

Kilpailun ratkaisevin hetki koettiin takaysin puolivälissä, kun tuloksen 68 pelannut McIlroy rakensi mestarillisesti bunkkerin kautta kaksi peräkkäistä birdieä. Edellä pelannut Abraham Ancer (-9) löysi hyvän kirivaihteen loppusuoralla ja oli lähellä päättää kierroksen neljänteen peräkkäiseen birdieen. Se olisi riittänyt uusintaan.

Kyseessä oli neljäs kakkostila maailmanlistalla top 20:ssä olevalle Ancerille. Meksikolainen on parhaiten rankattu pelaaja, jolla ei ole koossa vielä yhtään pääkiertuevoittoa.

McIlroy ehti pudota maailmanlistalla 15:nneksi, joka oli hänen heikoin listanoteerauksensa sitten vuoden 2008. Tuore päivitys palautti hänet rankingissa takaisin top 10:een, seitsemännelle tilalle.

Pohjoisirlantilainen on ollut alkukaudesta tuuliajolla karsiuduttuaan Players Championshipissä ja Masters Tournamentissa. Myös WGC-sarjan reikäpelikilpailussa McIlroy jäi alkulohkovaiheeseen. Ennen Pohjois-Carolinan kisaa ehti kulua kaksi kuukautta, kun hän oli viimeksi turnauksen jatkokierroksilla.

Svingiongelmia selvittämään saapui englantilaisvalmentaja Pete Cowen, jonka tehtävänä on ollut löytää ne palaset, jotka ovat tehneet McIlroyn lyönnistä niin hyvän kuin se on totutusti ollut. Voitto ei silti välttämättä ratkaissut koko vyyhtiä.

McIlroy osui sunnuntaina vain kolmeen väylään ja löi paineen alla viimeisen avauksen vasemmalle rangaistusalueelle. Hän otti suosiolla dropin ja ilman näyttävää lyöntiä rautakasilla alarinteestä uusinta olisi – ellei voiton menettäminen – ollut enemmän kuin lähellä.

Kisaa kahdella lyönnillä johtaneelle Keith Mitchellille (-8) sunnuntai oli rankka. Hän lisäsi johtonsa neljännen kierroksen aluksi kolmeen lyöntiin, mutta lähipeli yski koko päivän. Erityisen kohtalokkaita olivat reikien 5 ja 6 bogit sekä kahdella birdie-reiällä, 15:llä ja 16:lla, käteen jääneet par-tulokset.

Mitchellin olisi pitänyt sijoittua vähintään yksin kakkoseksi saadakseen rahalistan kautta paikan PGA Championshipiin. Viimeinen niitti oli 17. reiän bogey, ja hän joutui tyytymään jaettuun kolmanteen sijaan Norjan Viktor Hovlandin kanssa.

Quail Hollow Clubilla oli paikalla suurin yleisö sitten koronapandemian. Katsojien kannustus antoi McIlroylle kaipaamaansa puhtia. Hän luuli aluksi nauttivansa kilpailuista ja hiljaisista kentistä ilman yleisöä, mutta alkoi pian kaivata fanien läsnäoloa.

”Tarvitsen selvästi yleisöä saadakseni itsestäni parasta irti”, hän sanoi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje