16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

McIlroylla tyrmäävä U.S. Open -kenraali – täysin omaa luokkaansa Kanadan avoimissa

Rory McIlroy osoitti olevansa rautaisessa vedossa ennen torstaina käynnistyvää U.S. Openia. Kuva: Getty Images

Irlantilaiset ottivat kaksoisvoiton Ontariossa.

Rory McIlroy (-22) antoi viikonvaihteessa Ontariossa käydyssä PGA Tourin kilpailussa myrskyvaroituksen, kun kauden kolmanteen majoriin on enää muutama päivä. Hän voitti Canadian Openin peräti seitsemän lyönnin marginaalilla ja nousi esityksensä myötä kenties U.S. Openin suurimmaksi mestarisuosikiksi.

Siinä missä kiertueen edellisessä kilpailussa Memorial Tournamentissa karsiutunut McIlroy tuskaili avaustensa kanssa, ei pelin heikoista kohdista ollut tällä kertaa tietoakaan. Hän löi Hamilton Golf and Country Clubin kentällä palloa konemaisen tarkasti, esityksen huipennuttua sunnuntain näyttävään suoritukseen.

McIlroylla oli päätöspäivänä erinomaiset mahdollisuudet pelata uransa ensimmäinen viitosella alkava kierrostulos. Se kaatui kuitenkin kahteen hiekkaesteeseen menneeseen lähestymiseen ja tämän seurauksena 16. ja 18. reiällä tulleisiin viikonlopun ainoihin bogeihin.

Maailmanlistan kolmosen lyönnit olivat messeviä, mistä hyvänä esimerkkinä käy sunnuntain kierroksen 17. reiän (par 5) 312-metrinen draivi, jonka jälkeen hän paineli pallonsa rautaseiskallaan 180 metristä lipun viereen ja teki eaglen.

”Pääsin tänään takaysin alussa flow-tilaan. Se on vähän niin kuin irtaantuisi kehostaan ja katselisi omaa peliään. Siltä se tänään tuntui. Minulle kelpaisi, jos tuota fiilistä pystyisi laittamaan pulloon ja ottamaan mukaan viikosta toiseen”, McIlroy sanoi.

”14. tiillä en ajatellut voittavani tätä kilpailua, mielessäni oli tulos 59. Minun piti hieman muuttaa tavoitteitani takaysin puolivälissä.”

PGA Tourin historian 12. viitosella alkava kierrostulos jäi tällä erää kahden lyönnin päähän. Vielä lähemmäksi sitä pääsi perjantaina Brandt Snedeker, joka löi tuloksen 60. Kisassa neljänneksi sijoittunut pelaaja on pystynyt 60 lyönnin rajan alitukseen kerran urallaan.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että tämä turnaus ei merkitsisi minulle mitään.

Voitto oli gained strokes off the tee -tilastossa muihin nähden seitsemän lyönnin edun ottaneelle McIlroylle uran 16. PGA Tourilla ja kaikkiaan kuudes eri maan kansallinen mestaruus.

Graeme McDowellin − jos jonkun − kuuluu saada pelata Royal Portrushin isännöimä Open Championship. Tämä asia varmistui vasta sunnuntaina. Kuva: Getty Images

Hänelle ensivisiitti Canadian Openiin oli todellinen menestys. McIlroy lisäsi kilpailun kalenteriinsa, koska se siirtyi Pebble Beachillä pelattavan U.S. Openin kenraaliturnaukseksi. Historiasta löytyy kaksi (Lee Trevino 1971 ja Tiger Woods 2000) pelaajaa, jotka ovat pystyneet voittamaan USA:n, Britannian ja Kanadan avoimet samana vuonna. McIlroylla on nyt tähän mahdollisuus, mutta luonnollisen pitkä matka.

”Halusin pelata täällä osittain siksi, että saisi hierottua pelini hyvään kuntoon Pebble Beachiä varten. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tämä turnaus ei merkitsisi minulle mitään.”

Tänä vuonna kaksi voittoa ja kahdeksan muuta top 10 -sijoitusta haalinut McIlroy voitti edellisen kerran major-turnauksen kenraalin (WGC-Bridgestone) ja myös itse majorin (PGA Championship) kaudella 2015. Kisaviikot eivät ole veljiä keskenään, mutta nähdyn perusteella pohjoisirlantilaisen U.S. Open -voittoa tohtii jopa ennustaa.

Turnaus oli irlantilaisten juhlaa, sillä Shane Lowry (-22) venyi kakkoseksi. Englannin Danny Willett, Pohjois-Irlannin Graeme McDowell ja Ruotsin Henrik Stenson (-10) jakoivat kahdeksannen sijan.

Kisa oli McDowellille erityisen merkityksellinen, sillä hän otti top 10 -sijoituksellaan kolmannen ja viimeisen Ontariosta irronneen paikan kotikaupungissaan ja kotikentällään Royal Portrushissa heinäkuussa pelattavaan Open Championshipiin. Tiukalle meni, sillä se edellytti yhdeksänmetrisen par-putin upotusta 18. viheriöllä.

U.S. Openiin ensi kuussa 40 vuotta täyttävällä McDowellilla on entisenä mestarina (2010) automaattinen osallistumisoikeus.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje