16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

McIlroy nieli kiukkunsa, ja aloitti U.S. Openin ennakkosuosikin tyylille sopivasti

Rory McIlroylla meinasi keittää yli U.S. Openin ensimmäisellä kierroksella. Kuva: Getty Images

Jon Rahm teki takaysin ainoan birdiensä reiällä, jolla hänen pallonsa varastettiin.

Rory McIlroy lähti tämänvuotiseen U.S. Openiin oikeutetusti suurimpana menestyssuosikkina. Takana on viimeisen reilun kahden kuukauden sisällä viisi kilpailua, joissa hän on jäänyt vain kerran top 8:n ulkopuolelle. Mainion jakson kruunasi voitto viime viikolla Torontossa pelatussa Canadian Openissa.

Bostonissa käynnistyneen U.S. Openin avauspäivänä McIlroy pelasi kuntopuntariinsa nähden odotusten mukaisen tuloksen 67 (-3). Sillä hän jakaa toista sijaa lyönnin päässä paalulla olevasta Kanadan Adam Hadwinistä.

Vaikka paksujen raffien, nopeiden griinien ja kovan paineen aiheuttamat vaikeudet ovat McIlroylle tuttuja monista U.S. Openeista, joutui hän puremaan torstaina hampaitaan tosissaan yhteen, ettei homma lähtenyt ”laukalle”.

Country Clubin kentän 10. reiältä urakkansa aloittaneen McIlroyn peli oli sujunut takaysin puoleenväliin kuin automaattiohjauksella ilman ongelmia, kunnes sellainen näytti odottavan häntä 14. (kentän 5.) reiällä.

McIlroy iski avauksensa lyhyellä par-nelosella griinin oikealla puolella olevan bunkkerin seinämään paksuun ruohoon, josta hänellä oli lähestulkoon ainoa mahdollisuus lyödä pallonsa vain edessä olleeseen viereiseen bunkkeriin. Sitten nähtiin reaktio, joka ei ole McIlroylle ominaista: hän iski mailaansa kahdesti bunkkerihiekkaan raivopäisesti teettäen caddie Harry Diamondille hieman ylimääräistä työtä.

”Vain U.S. Openissa voi kohdata tällaisia pallonpaikkoja ja muuta. Välillä on vaikea olla turhautumatta. Manasin USGA:a (Yhdysvaltain golfliitto) mennessäni pallon luokse, mutta tällaiset tilanteet on vain pakko hyväksyä”, hän sanoi.

Mielensä tasaantumaaan saanut McIlroy sivalsi pallonsa hetken kuluttua bunkkerista kolmannellaan lipun taakse kolme metriä reiästä, ja laittoi par-putin tyynesti sisään.

Viimeisellä reiällä nähtiin McIlroylta vielä yksi tunteenpurkaus mailanheiton muodossa, kun hän sivalsi lähestymislyöntinsä viheriön oikealle puolelle paksuun karheikkoon. Chippi tuhdista raffista meni sen verran pitkäksi, ettei pohjoisirlantilainen onnistunut pitämään korttiaan loppuun saakka puhtaana bogeista.

Harmitti major-voittoa janoavaa McIlroyta eräs muukin asia. Edessä pelanneiden Scott Stallingsin, Davis Rileyn ja Victor Perezin etenemistahti ei tehnyt päivästä miellyttävämpää.

”He olivat reiän tai puolitoista edessään olevia perässä. Se oli turhauttavaa.”

U.S. Openin ensimmäinen päivä oli asetelmien alustavaa hakemista, ja tuloslista tulee muuttumaan kenties jo seuraavan kierroksen aikana radikaalisti top 10:n osalta. 25 pelaajaa alitti avauskierroksella kentän parin, ja heistä kuka tahansa voi olla kisan puolivälissä kärkipaikalla.

Yksi parin alittaneista oli kilpailun voittoa puolustava Jon Rahm (69). Edellisen reiän avauksessaan täpärästi pallonsa pelialueen sisällä pitänyt Rahm joutui 18:lla erikoisen tilanteen eteen lyötyään jälleen yhden draivin vasemmalle.

Palloa olisi voinut olla hankala lyödä pitkästä ruohosta, mutta hänen pelivälineensä ajautui onnekkaasti tv-tornin alle, ja vapautuminen oli tiedossa. Siinä samassa Rahm näki, miten kaksi teini-ikäistä poikaa nappasivat hänen pallonsa, ja pakenivat toiseen suuntaan. Tämä tapaus ei kuitenkaan muuttanut tulkintaa vapaasta dropista.

Rahm sai pudottaa pallonsa tasaiseksi tallatulle ruoholle, ja löi pallonsa kuuteen metriin. Erikoista oli, että yhdellä putilla pallonsa sisään saanut espanjalainen teki takaysin ainoan birdiensä juuri tällä reiällä.

Avauskierrokseensa pettynyt Kalle Samooja on 18 reiän jälkeen jaetulla 136. sijalla tuloksellaan 77 (+7). Jatkopaikka vaatii häneltä perjantaina kärjen tasoista pelisuoritusta.

Lue seuraavaksi: U.S. Openin avauskierros tuotti Samoojalle pettymyksen: ”Nihkeä päivä, kuten tulos osoittaa”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje