16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

McGinley kirittää Korhosta sunnuntaina

Mikko Korhonen taistelee kovista sijoituksista Espanjan avoimessa mestaruusturnauksessa.

Kolmas kierros oli jo viemässä Mikko Korhosen kelkkaa väärään suuntaan Espanjan avoimissa. Neljän viimeisen reiän sisällä tulleet kaksi birdietä nostivat hänet kuitenkin takaisin hyviin kyttäysasemiin. Korhosella (par) on matkaa kisan kärjessä jatkavaan Thomas Pietersiin seitsemän lyöntiä, mutta kuuden joukkoon vain kolme.

Korhosen birdiehanat pysyivät lauantaina pitkään kiinni. Hän oli kierrostaan sisääntulon puolivälissä kolme yli, kunnes 15. reiän birdie (kisan kolmas 15:llä) helpotti tilannetta. Viimeisen reiän birdie kohensi asemia vielä 11 pykälällä. Huonoimmillaan Korhonen ehti valahtaa pois 30:n joukosta.

Kenttä oli viritetty varsin vaikeaksi. Omat birdiepaikat oli lauantaina kortilla, pyhänä on syytä saada terävyyttä lähestymisiin”, Korhonen suunnitteli.

Tuloksen 73 lyöneen Korhosen kanssa 15. sijaa PGA Catalunya Resortin kentällä jakavat mm. Sergio Garcia, Alexander Noren, Raphael Jacquelin, Paul Lawrie sekä PaulMcGinley. Näistä jälkimmäinen tekee Korhoselle seuraa finaalikierroksella.

Neljä turnausta ET:llä voittanut McGinley toimii tulevana syksynä Euroopan joukkueen kapteenina Ryder Cupissa. Irlantilainen muistetaan hyvin vuoden 2002 Ryder Cupista, jossa hän ratkaisi Euroopalle voiton kaadettuaan Jim Furykin 18. reiän kolmemetrisellä upotuksellaan. Ryder Cup pelattiin tuolloin Belfryssä.

Open de Espana -turnauksen kärjessä jatkaa kisan suuryllättäjä Thomas Pieters. 22-vuotiaan belgialaisen pelissä ei näkynyt kolmannella kierroksella hiipumisen merkkejä, vaikka jännitys varmasti tuntuu jo puseron alla. Hän oli kierrostaan (71) viiden reiän jälkeen kaksi yli, mutta jatko sujui tyylikkäästi kolme alle.

Pieters pelaa päätöskierroksella yleisön ykkössuosikin Miguel Angel Jimenezin kanssa. Mekaanikko on nuorukaista kaksi lyöntiä perässä.

”Olen aina viihtynyt hyvin vaativilla kentillä; sellaisilla, joilla ei tarvitse pelata kuusi tai seitsemän alle. Tänään pelasin -1 ja johdan kisaa”, Pieters sanoi.

”Jimenezin kanssa pelaamisesta tulee hauskaa. Minulla on paljon opittavaa häneltä. En ole koskaan pelannut hänen tai kenenkään muun ison nimen kanssa. Yleisöä riittää huomenna enemmän, ja se on vahvasti Jimenezin puolella. Minun täytyy pelata vain omaa peliäni.”

Richie Ramsay, Richard Green ja Chris Wood jakavat kolmatta sijaa tilanteessa -4.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje