McDowell vahvassa iskussa PGA Tourilla - Golfpiste.com

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista

1.10.–8.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][12]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

McDowell vahvassa iskussa PGA Tourilla

Graeme McDowell on piiskannut draiverillaan vanhaan hyvään malliin OHL Classic at Mayakoba -turnauksessa. Kuva: Getty Images

Graeme McDowell (-12) iski Meksikon turnauksen toisella kierroksella seitsemän birdietä kahdeksan reiän jakossa, ja nousi tuloksellaan 63 kisan kärkeen. Hän on paalupaikkaa avauspäivän jälkeen jakanutta Derek Fathaueria lyönnin edellä.

McDowell on hyödyntänyt Playa Del Carmenissa niitä kateissa olleita vahvuuksiaan, joilla hän on parhaimpina päivinään niittänyt menestystä.

”Pelini tärkeät aseet draiveri ja putteri eivät ole toimineet kunnolla tänä vuonna. Löin draiverilla tänään huomattavasti paremmin kuin eilen ja puttipeli kulki ensimmäisen kierroksen tapaan. Olen putannut täällä hienosti ja päättäväisesti. Reikä näyttää varsin isolta juuri nyt”, pohjoisirlantilainen sanoi.

”GMac” pelaa yleensä tähän aikaan vuodesta Euroopan kiertueen finaaliturnauksissa. Kausi on kuitenkin sujunut sen verran vaisusti, että hän päätti matkustaa Atlantin toiselle puolelle saadakseen hyvän alun PGA Tourin uudelle sesongille. Ratkaisu näyttäisi tämän hetken perusteella onnistuneelta.

McDowell oli vuoden alussa maailmanlistalla sijalla 15, mutta sittemmin pudonnut 70 pykälää alaspäin. Kauden paras sijoitus on Dubai Desert Classicin yhdeksäs tila. Hän on tehnyt kesäkuun jälkeen lujasti töitä pelinsä eteen, ja tunnusmerkit alkavat näyttää paremmilta.

”Se on kolmen tai neljän kuukauden kovan harjoittelun tulosta. Tavoitteeni on vain pelata paremmin, vuosi on ollut turhauttava.”

McDowell ei ole maineestaan huolimatta keikkunut kovin usein PGA Tourin kisojen kärkipaikoilla kahden kierroksen jälkeen. Kyseessä on vasta kolmas kerta kun hän 36 reiän jälkeen jenkkitourin turnauksen paalulla. Edellisen kerran näin kävi vuodentakaisessa HSBC Championsissa ja ensimmäisen kerran vuoden 2010 U.S. Openissa, jonka hän myös voitti.

Si Woo Kim ja kiertuetulokas Harold Varner III jakavat kolmatta sijaa kaksi lyöntiä McDowellista.

HCBC Championsin viikko sitten voittanut Russell Knox on viiden lyönnin päässä kärjestä. Kisan korkeimmalle rankattu (16:s) pelaaja, Matt Kuchar lähtee yhdeksän lyönnin takamatkalta viikonlopun kierroksille.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje