16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

McDowell katkaisi Jaideen putken

GMac poseerasi voiton ratkettua tv-kameran edessä. Kuva: All Over Press

Finaaliottelussa pitkään tappiolla Thongchai Jaidee’ta vastaan ollut Graeme McDowell nousi Volvo World Match Play Championshipin voittajaksi. Viime vuoden kakkonen oli tämän viikon muissa otteluissaan vahva kierroksen alussa, mutta sai jo neljännen reiän jälkeen olevansa kaksi reikää tappiolla.

McDowell aloitti nousunsa sisääntulon kolmannella noustuaan Jaideen kanssa ensimmäisen kerran tasoihin sitten ensimmäisen reiän. Ratkaisevat iskut pohjoisirlantilainen naulasi Thracian Cliffs Golf & Beach Resortin kentän 14. ja 15. reiällä. Kun kaksi seuraavaa reikää tasattiin, jäi ottelun lopputulokseksi 2/1 McDowellin eduksi.

Viisi turnausta ET:llä voittanut Jaidee raivasi tiensä finaaliin voittamalla Thomas Aikenin numeroin 3/2. Branden Gracelle tuli samoin lukemin noutaja toisessa välierässä McDowellia vastaan.

Molemmat alkulohkon ottelunsa voittanut Thongchai Jaidee meni puhtaalla pelillä finaaliin. Viisi matsia putkeen voittaneen 43-vuotiaan thaimaalaisen esitys olikin yksi turnauksen ilosimmista yllätyksistä.

ET:n reikäpelimestaruusturnauksen voitto toi McDowellille 800 000 euron ansiot. Portrushista kotoisin oleva pelaaja noussee maanantaina päivitettävällä maailmanlistalla neljännen, viidennen sijan tuntumaan.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje