Mattila kiilasi kärkeen FT:llä - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][19]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Mattila kiilasi kärkeen FT:llä

Riku Mattila lähtee Nordcenterin kisan finaalikierrokselle kärkipaikalta.

Loimijoki Golfia edustava ammattilainen Riku Mattila (-3) oli päivän nimi Nordcenterissä jatkuneessa Finnish Tourin kilpailussa. Mattila iski taululle toisen kierroksen kovimman tuloksen, 68, ja nousi kisan paalupaikalle. Erot ovat pienet, sillä toista sijaa jakavat Joonas Granberg sekä yllättäjä Kaj-Matias Kujala Tahkon Golfseurasta ovat Mattilaa vain lyönnin jäljessä.

Mattilan peli oli perjantaina virheetöntä; hänen korttiinsa kirjattiin 14 parin lisäksi neljä birdietä. 10. tiiltä startanneen raumalaisen paras vaihe osui heti kierroksen puolivälin jälkeen, jossa hän taituroi kolme peräkkäistä birdietä.

”Hyvää peliä oli tänään. Löin kohtalaisen hyvin, ja jos tuli ongelmia, niin selvisin lähipelin ansiosta ehjin nahoin. Erityisen tyytyväinen olen bogeyfree-kierrokseen tällä kentällä”, Mattila sanoi.

”Huomenna taas palloa väylään ja siitä griinille. Pitää nauttia joka hetkestä kentällä.”

Lauri Ruuska (+2) pelasi toisella kierroksella Mattilan tavoin tuloksen 68, mutta hän on vaisun aloituksen (78) vuoksi vasta sijalla kahdeksan.

Naisten sarjasta on muodostumassa Oona Vartiaisen ja Matilda Castrénin välinen kaksintaistelu. Molemmat löivät perjantaina tuloksen 71 siirtyen kokonaistilanteeseen +1.

Hyvästä esityksestä huolimatta kaksikolla oli pieniä vastoinkäymisiä ulosmenossa. Castrén teki kuudennella reiällä triplan ja Vartiainen tuplabogin heti seuraavalla. Castrén oli kierrostaan kuuden reiän jälkeen neljä yli, mutta korjasi jatkossa upeasti tilanteen kuudella birdiellään.

Vartiainen jäi selvästi kaipaamaan kierrokseltaan jotain, vaikka pettymyksestä on turha puhua.

”Tänään oli aika peruspeliä. Osuin aika hyvin griineille ja missit olivat pieniä. Suht helppoja up & down -paikkoja”, turkulainen sanoi. ”Tasaista puksuttamista yhtä veteen lyötyä lähestymistä lukuun ottamatta.”

Avauspäivän jälkeen johdossa ollut Ella Salminen (+9) pelasi tuloksen 80, joten hänen tehtäväkseen jäänee lauantaina taistella kolmannesta sijasta muun muassa Marika Vossin (+10), Petra Salkon (+10) ja Leena Makkosen (+11) kanssa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje