26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Solheim Cup

Matthew haluaa Solheim Cup –kapteeniksi 2019

Catriona Matthew ilmoittautui hyvissä ajoin seuraavan kerran Euroopassa pelattavan Solheim Cupin kapteenikisaan. Kuva: Getty Images

Catriona Matthew, 46, ilmoitti viikonvaihteessa halustaan toimia Euroopan joukkueen kapteenina vuoden 2019 Solheim Cupissa. Hän on osallistunut pelaajana kahdeksan kertaa Yhdysvaltoja vastaan käytävään haasteotteluun.

”Olen mukana kilvassa, katsotaan miten käy. Se olisi kyllä suuri kunnia ja unelma, koska kyseessä on kotiturnaus”, Matthew sanoi.

Hän debytoi Solheim Cupissa vuonna 1998, mutta ei pelannut kaksi vuotta myöhemmin Loch Lomondissa. Sen jälkeen ottelua ei ole järjestetty Skotlannissa.

Eurooppa juhli viime vuonna voittoa Gleneaglesissa pelatussa Ryder Cupissa. 17 vuotta sitten Matthew saavutti siellä yhden kuudesta LET-voitoistaan.

”Voitin siellä WPGA Championshipin, joten minulla on loistavia muistoja Gleneaglesista.”

Skotlantilainen pelasi myös tämänvuotisessa Solheim Cupissa, joka meni dramaattisten vaiheiden jälkeen USA:lle numeroin 14½-13½. Eurooppa johti Saksassa käytyä ottelua 10-6 ennen päätöspäivää, mutta hurmioitunut vastustaja meni singeleissä väkisin ohi.

”Jokaisessa Solheim Cupissa on ollut omat pienet kärhämänsä. Sosiaalisen median kasvu on osaltaan vaikuttanut niiden saamaan huomioon ”, Matthew sanoi, viitaten Saksan turnauksen välikohtaukseen, jossa USA:n Alison Lee nosti pallon ylös luultuaan saaneensa putin. Suzann Pettersen oli toista mieltä, ja reikävoitto meni eurooppalaisille.

Seuraava Solheim Cup pelataan vuonna 2017 Des Moinesissa, Iowassa.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje