3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista

3.10.–10.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][20]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Matsuyama aloitti tittelinsä puolustamisen 64:llä

Hideki Matsuyama kertoi, ettei ollut luottavainen pelinsä suhteen vielä kilpailun aattona. Kisan käynnistyttyä hän oli kuitenkin jälleen terästä. Kuva: Getty Images.

Japanin Hideki Matsuyama, 23, voitti uransa ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kilpailun PGA Tourilla viime vuonna, kun hän oli paras the Memorial Tournamentissa.

Itseoppinut japanilainen kaikesta päätellen viihtyy erinomaisesti Muirfieldin kentällä, sillä eilen Matsuyama teki tämänvuotisen kilpailun avauskierroksella tuloksen -8 (64).

”Jos nyt ihan rehellinen olen, niin kun olin kierroksen puolivälissä tuloksessa -4, niin yritin vain pysyä siinä kierroksen loppuun asti. Mutta sitten tein mukavaksi bonukseksi muutaman birdien lisää”, Matsuyama kertoi.

Erinomaisissa olosuhteissa käynnistyneen kilpailun avauspäivänä nähtiin myös tukku muita kovia tuloksia, Matsuyaman kanssa -8:aan pystyi Bo Van Pelt.

Surkean alkukauden pelannut Jason Dufner teki kierroksellaan kaksi eaglea ja näytti nousevan jakamaan johtopaikkaa, mutta viimeisen reiän tupla jätti hänet kahden lyönnin päähän kärkikaksikosta (-6).

Tuloksessa -6 on myös Russel Knox.

Kaikkiaan 67 pelaajaa painoi tuloksensa miinukselle ensimmäisellä kierroksella. Heidän joukkoonsa ei mahtunut Tiger Woods, joka teki tuloksen +1 /73).

Woodsin avauspeli on pahasti poissa raiteiltaan. Hän osui latuun neljästi 14:llä yrittämällä. Viheriölle osumaprosentti oli 50.

”Voin tällä hetkellä lyödä pallon kumpaan suuntaan tahansa. Se johtuu tästä liikkeestä, jota työstämme. Mutta se niin paljon sulavampi, vakaampi ja suopeampi keholleni”, Woods selitti.

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)