16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Matilda Castren rikkoi ennätyksiä USA:ssa

Viimeistä vuottaan Florida State Universityssa opiskeleva espoolainen saavutti uransa seitsemännen henkilökohtaisen sarjan voiton ja sivusi toisena päivänä koulunsa ennätystulosta (65,-7).

Florida Staten naisjoukkue on äitynyt keväällä hurjaan vireeseen ensimmäisen divisioonan kisoissaan. Viikonloppuna se saavutti jo kauden neljännen ykköstilansa Clemson Invitationalissa. Voitoista kolme on tullut kevätkaudella.

Tähtirooliin nousi yliopiston ykköspelaaja Matilda Castren, joka oli henkilökohtaisen sarjan paras tuloksin 72-65-70, -9.

Uran seitsemäs voitto nostaa hänet Florida State Seminoles-joukkueen kaikkien aikojen menestyksekkäimmäksi naispelaajaksi.

”Aloittaessani opiskelut en olisi voinut edes uneksia seitsemän voiton saavuttamisesta. Tuntuu hienolta jättää oma jälki FSU:n golfhistoriaan. Meillä on vielä keväällä joukkueen kanssa paljon saavutettavaa NCAA:n kisoissa menestyksistä taisteltaessa. Joukkuekisan ykköstila oli vahva näyttö venymiskyvystämme”, Castren hehkutti yliopistonsa kotisivuilla.

 Ennen NCAA:n finaalikarsintaa toukokuun alussa Florida State osallistuu yhteen kilpailuun huhtikuun puolivälissä.

NCAA:n finaalikisaan Matilda Castren on onnistunut pääsemään aiemmin kolmella yrittämällä yhden kerran.

 Vahvistamattomien huhujen mukaan Castren pelaa ensimmäisen kerran ammattilaisena kesäkuun alkupuolella Hillsidessa järjestettävässä LETAS-kiertueen kilpailussa.

Amatöörien maailmanlistalla Castren oli ennen ykköstilaansa 25:s. Uuden listauksen myötä hänen sijoituksensa tulee nousemaan.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje