16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Ladies European Tour

Matilda Castren päätti Euroopan kiertueensa uran parhaaseen kierrokseen

Sotogranden kisasssa kaukaa lähes top 10:een nousseen Castrenin putteri oli lauantaina tulikuuma.

Sijalta 40 lauantain kierrokselle lähtenyt Matilda Castren esitti hurjan nousun Ladies European Touriin kuuluvassa Aramco Team Series -kilpailussa Espanjan Sotograndessa. Päätöskierroksen 63 (-9) lyönnillä pelannut Castren on tällä hetkellä 11:s, kun kierros on kärjen osalta vielä hieman kesken.

Kokonaistulokseen 209 (-7) päätynyt Castren oli syystäkin tyytyväinen loppurutistukseensa.

”Oli kyllä hyvä kierros tänään. Se oli mun uran paras. Olen tosi tyytyväinen”, 10 birdieä ja yhden bogin lauantain kierroksella tehnyt Castren kertoi.

Castrenin vahvuudet olivat lauantaina viheriöillä, joilla peli kulki kuin unelma.

”En lyönyt tosi lähelle, mutta tänään meni paljon sellaisia 2–6-metrisiä putteja sisään.”

Kilpailun tahmeasti aloittanut Castren pelasi avauspäivänä tuloksen 75, mutta perjantain 71 lyönnin kierros riitti nostamaan hänet karsintarajan paremmalle puolelle. Viimeisen päivän unelmakierros sinetöi kilpailun komeasti.

”Olen tosi tyytyväinen. Tähän oli hyvä päättää tämä minun Euroopan kiertueeni”, ensi viikolla Kanadassa LPGA Tourin kilpailuun osallistuva Castren kertoi.

Niin ikään kisan parhaan kierroksensa, 69, lauantaina pelannut Tiia Koivisto (-1) tulee jakamaan 30. sijan muun muassa Ursula Wikströmin kanssa. Krista Bakkerin (+7) sijoitus on 63:s.

Kilpailun kärkeen on noussut alusta asti paalulla viihtyneen Jessica Kordan (-12) nuorempi sisar Nelly Korda (-14), jolla oli loppusuoralla kahden lyönnin etumatka isosiskoonsa.

Jessica Kordan kipparoima nelikko voitti perjantaina päättyneen Aramco Team Series -turnauksen joukkuekisan. Kordan joukkueessa pelasi myös Noora Komulainen. Ryhmän ammattilaispelaajat kuittasivat ykköstilastaan kukin noin 34 500 euron palkintosumman.

Komulainen ei yltänyt henkilökohtaisen kilpailun päätöskierrokselle.

Lue seuraavaksi: Pitkä odotus päättyi, kun Noora Komulainen avasi voittotilinsä LET:n joukkuekisassa Sotograndessa

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje