16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Matilda Castren kirkkaasti jatkoon Portlandin savuisessa LPGA-turnauksessa

Matilda Castren on päässyt Oreginin turnauksessa hyvään vauhtiin hankalista lähtökohdista huolimatta. Kuva: Getty Images

Castren saa finaalikierroksella seuraa kesällä kaksi turnausta voittaneesta maailmanlistan kolmosesta Daniella Kangista.

Viidettä kilpailuaan LPGA Tourilla pelaava Matilda Castren selvitti tiensä neljännen kerran jatkoon kiertueen koitoksissa. Hän iski Cambia Portland Classic -turnauksen toisella kierroksella tuloksen 69 ja kiipesi cut-rajan yläpuolelle kolmen lyönnin turvin.

Castrenille ei kirjattu lauantain kierroksella yhtään paria heikompaa reikätulosta. Birdiejä syntyi Columbia Edgewater Country Clubin kentällä kaikkiaan kolme, rei’illä seitsemän, 11 ja 13.

Hän jakaa turnauksessa 43. sijaa ollen samassa -2-tilanteessa muun muassa Lydia Kon ja Daniella Kangin kanssa. Jälkimmäinen pelaa sunnuntain päätöskierroksella Castrenin ryhmässä. Maailmanlistalla kolmantena oleva Kang on voittanut LPGA:lla viisi kilpailua, joista kaksi peräkkäisinä viikkoina elokuussa.

Pelaajat eivät päässeet testaamaan kenttää maanantaina ja tiistaina Oregonin metsäpaloista Portlandin seudulle kertyneen savun vuoksi. Keskiviikkona iltapäivällä ilman laatu salli puolikkaan kierroksen mittaisen visiitin kisa-areenalle.

”Ei tehnyt edes mieli olla ulkona paksun savuverhon ja savun hajun takia. Ihan kuin sumussa olisi ollut”, kertoi Castren, joka pääsi tutustumaan kentän toiseen puoliskoon torstaina.

’Bogey-free’ tuntuu aina hyvältä, vaikka olisi ollut aineksia paljon parempaankin.

Kisan avauspäivä jouduttiin perumaan ja samalla Cambia Portland Classic lyhennettiin 54 reiän turnaukseksi.

”Aika erilaiset lähtökohdat oli kisaan, eikä tuntunut yhtään siltä, että olisin valmis pelaamaan. Ensimmäinen päivä oli vähän tahmeata ja sitten tuli vielä ukkoskeskeytys ja kierros päästiin jatkamaan loppuun vasta lauantaiaamuna.”

Castren sai toisella kierroksella paremmin juonen päästä kiinni, ja lyöntejä lähemmäs lippua.

”Myös putit alkoivat upota. ’Bogey-free’ tuntuu aina hyvältä, vaikka olisi ollut aineksia paljon parempaankin. Ihan tyytyväinen kuitenkin olen, kun ottaa huomioon, mistä lähtökohdista kilpailu aloitettiin. Huomenna vielä hyvä päivä, niin on mukava lähteä kotiin”, hän totesi.

Turnauksen kärkeen nousi toisen englantilaisen Jodi Ewart Shadoffin (T14/-5) kanssa päivän ja kisan parasta tulosta sivunnut Mel Reid (-12). Hän on kaksi lyöntiä viime vuonna Women’s PGA Championshipin voittanutta Australian Hannah Greeniä edellä.

Eurooppalaisista top 10:een mahtuvat lisäksi viidettä sijaa jakavat Englannin Georgia Hall ja Ranskan Celine Boutier (-5). Tanskan Nanna Koerstz Madsen (-3) on parhaana pohjoismaalaisena sijalla T34.

Matilda Castren starttaa kisan finaalikierrokselle sunnuntaina kello 18.53 Suomen aikaa. Major-voittaja Daniella Kangin ohella kolmantena pelaajana ryhmään liittyy kiertueen väriläiskä Christina Kim (-2).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje