16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Matilda Castren: ”En ole vielä ihan sulattanut sitä, että ensi vuonna pelaan LPGA Tourilla.”

Matilda Castren

Matilda Castren muutti San Diegoon ja valmistautuu nyt tammikuussa alkavaan LPGA Tour -kauteen 2020.

Suomalaisen golfsyksyn kovin temppu on ollut Matilda Castrenin murtautuminen naisten ykköskiertueelle, Yhdysvaltain LPGA Tourille. Kovan karsintamyllyn läpäiseminen tuli yllätyksenä jopa Castrenille itselleen, samoin se, mitä uroteosta Suomessa seurasi.

”En osannut odottaa, että saisin näin paljon huomiota. Tuli vähän itsellekin puskista ja yllätyksenä. Olen tosin otettu ja kiitollinen kaikesta tuesta ja tsempeistä”, Castren kertoi Golfpisteen Kisaviikko-podcastissa.

Suorituksen kovuutta korostaa vielä se, että kausi 2018 oli Castrenin koko kilpauran heikoin. Valmentaja Petteri Nykyn mukaan kaudella uitiin jo ”syvissä vesissä”.

”Lähdin tähän vuoteen en nyt ihan tyhjästä mutta ilman mitään odotuksia. Ajattelin, että on vaan kiva päästä pelaamaan. Jotenkin loppukaudesta peli alkoi löytyä. Ei ollut pelkoja tai stressiä”, Castren kertoi.

”Olen tosi ylpeä itsestäni, että pystyin 2018 kauden jälkeen tähän.”

Hän lähti myös karsintoihin paineettomasti tavoitteenaan saada karsintojen kautta hyvä kategoria haastajakiertue Symetra Tourille, jolla Castren on pelannut viimeiset kaksi kautta. Paineeton olotila siivitti hyvään peliin karsintojen kakkosvaiheessa, ja raastavassa kahdeksan kierroksen finaalikarsinnassa Castrenilla oli heti vahva vire päällä.

”Ajattelin, että kaikki mitä tästä eteenpäin tulee, on vain plussaa. Oli tosi hieno kokemus pelata, tulos tuli kuin itsestään”, Castren kertoi.

Hän ylsi karsintafinaalissa lopulta jaetulle 26. sijalle neljä lyöntiä karsintarajan paremmalla puolella. LPGA Tourin pelioikeuden kaudelle 2020 sai finaalin 45 parasta pelaajaa.

”Olen tosi ylpeä itsestäni, että pystyin 2018 kauden jälkeen tähän”, Castren sanoi.

Lopputulos oli silti melkoinen yllätys, ja laittoi myös ensi kauden suunnitelmat kertaheitolla uusiksi.

”En ole vielä ihan sulattanut sitä, että ensi vuonna pelaan LPGA Tourilla.”

Castren on vastikään muuttanut poikaystävänsä Daniel Morenon kanssa San Diegoon, joka toimii ensi kaudella myös Castrenin tukikohtana hänen kiertäessään LPGA Touria ympäri Yhdysvaltoja. Loppuvuoden aikana mietittävänä on vielä paljon muita käytännönasioita sponsorikuvioista ja taustatiimistä lähtien. Tavoitteena on, että kun kiertueen kausi 2020 tammikuussa käynnistyy, Castren voisi keskittyä mahdollisimman paineettomasti pelaamiseen ja harjoittelemiseen.

Yhtä asiaa Castren LPGA Tourin debyyttikaudeltaan erityisesti odottaa, mutta mitä? Sen voit kuunnella alta Kisaviikko-podcastista (vastaus löytyy kohdasta 14:00 alkaen).

Lue seuraavaksi: Vuoden golfteko! − Matilda Castren nousi LPGA Tourille

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)