16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
DP World Tour - Kilpagolf

Matias Honkala taisteli kalkkiviivoilla jatkoon DP World Tourin karsinnoissa

Matias Honkala kilpailee seuraavan kerran kakkosvaiheen karsintaturnauksessa Espanjassa. Kuva: Getty Images

DP World Tourilla pelataan jälleen karsintoja kahden välivuoden jälkeen.

Matias Honkala otti jatkopaikan Århusin seudulla Tanskassa käydyssä DP World Tourin ensimmäisen karsintavaiheen kilpailussa. Hän päätyi 72 reiän turnauksesssa tulokseen 279 (-9), ja raivasi jaetulla 17. sijallaan viimeisten joukossa tiensä karsintojen seuraavaan vaiheeseen.

Honkala oli luonnollisesti hyvillään jatkopaikan varmistuttua Lyngbygaardin kentällä.

”Itse ajattelin ennen neljättä kierrosta, että ehkä -10 vaaditaan jatkoon. Onneksi yhdeksän alle kuitenkin riitti”, hän kertoi.

Sipoolainen joutui jatkamaan vaihtelevassa säässä pelatun kilpailun kolmatta kierrosta perjantaiaamuna, kun sumu viivytti pelin etenemistä edellispäivänä.

”Jatkoin peliä aamulla 7.30 kentän 14. reiältä. En ihan ollut siinä alussa terävimmilläni, ja tein bogin. Hetken mietin, että mihin suuntaan homma oikein lähtee, kunnes iskin 15:llä tiilyönnin metrin päähän lipusta. Siinä taisi syntyä kilpailun tärkein birdie.”

Timo Rauhalan valmennettava oli tyytyväinen panokseensa ja tulokseensa tällä viikolla, sillä pelit eivät ole kauden edetessä sujuneet toivotulla tavalla.

”Kausi alkoi ihan hyvin, mutta sitten katosi draivit. Siitä lähtien peli on vähän tökkinyt.”

Kolmatta kertaa DP World Tourin karsintoihin osallistuvalla Honkalalla ei ole tiedossa turnauksia ennen marraskuun alussa pelattavia karsintojen kakkosvaiheen kisoja.

”Ensi viikolla olisi Englannissa Challenge Tourin kilpailu, mutta se on pienen fieldin kisa, eikä sinne ole pääsyä. Yritetään pitää hyvää tuntumaa yllä harjoittelemalla. Jossain vaiheessa pidän myös leirin kotimaan ulkopuolella. Ja tietysti meritaimenia täytyy käydä pyydystämässä”, intohimoinen kalamies kertoi.

Nevas Golfin pelaaja oli suunnitellut palaavansa tänään kotiin Tanskasta, mutta pitkittyneen kolmannen kierroksen takia hän ei ennättänyt Kööpenhaminasta iltalennolle Helsinkiin.

”Yksi yö täytyy viettää hotellissa ennen kuin pääsen jatkamaan matkaa.”

Honkalan ohella suomalaispelaajista jatkopaikan ykkösvaiheesta on onnistunut hankkimaan myös Joachim Altonen, joka osallistui syyskuun alussa Portugalissa pelattuun karsintakilpailuun. Ykkösvaiheen viimeiset turnaukset pelataan ensi viikolla Englannissa ja Ranskassa. Suomalaisista Ranskaan matkustavat Rasmus Karlsson ja Casper Simberg.

DP World Tourin karsinnat peruuntuivat kahtena edellisenä vuotena pandemian vuoksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje