21.–28.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][24]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Masters-voitto povaa Tiger Woodsille vahvaa kautta

Tiger

Neljän ensimmäisen Masters-voittonsa jälkeen Tiger Woods on aina vienyt kauden päätteeksi nimiinsä myös PGA Tourin rahalistan.

Tiedetään, tiedetään. Aiemmin tapahtuneesta ei voi tehdä kovin luotettavia päätelmiä siitä, mitä tulee jatkossa tapahtumaan. Ei varsinkaan, jos aiemmista tapahtumista on aikaa parisenkymmentä vuotta ja jos tarkoituksena on vertailla uutta ja vanhaa Tiger Woodsia.

Mutta mielenkiintoista spekulointi asialla joka tapauksessa on, joten annetaan palaa.

Woods palasi kaksi viikkoa sitten pelatussa Masters-turnauksessa takaisin major-turnausten voittokantaan yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Voitto Augustassa oli Woodsille jo uran viides hänen voitettua vuoden ensimmäisen majorin, Mastersin, myös kausilla 1997, 2001, 2002 ja 2005.

Neljällä aiemmalla kerralla huhtikuinen Masters-voitto on pedannut Woodsille hyvää kautta. Vuonna 1997, voitettuaan uransa ensimmäisen majorin, hän oli ykkönen myös seuraavassa PGA Tourin osakilpailussaan, viisi viikkoa Mastersin jälkeen pelatussa Byron Nelson Golf Classicissa.

Kyseinen kilpailu oli Woodsille seuraava Mastersin jälkeinen kilpailu myös vuosina 2001 ja 2002, jolloin Woods pokkasi kisasta kaksi kolmatta sijaa. Kaudella 2001 hän voitti kuitenkin taas seuraavan, Byron Nelsonin jälkeen pelatun kilpailun, Memorialin.

Tigerilla ei ole ollut tapana pelata kilpailua major-turnausta edeltävällä viikolla.

Mastersin jälkeinen major-menestys jäi kausilla 1997 ja 2001 keskinkertaiseksi. Woods ylsi kumpanakin vuonna kauden kaikissa kolmessa muussa majorissa 30 joukkoon, muttei koskaan 12. sijaa korkeammalle. Sitten tahti muuttui.

Vuoden 2002 Masters-voittonsa jälkeen Woods vei nimiinsä myös seuraavan majorin, kesäkuussa pelatun U.S. Openin. The Open Championshipissä hän jäi keskikastiin (28.), mutta oli major-kauden päättäneessä PGA Championshipissä taas kakkonen.

Vuonna 2005 Woods kärsi toistaiseksi kovimman mutta lyhyeksi jääneen Masters-krapulansa oltuaan ensin Wachovia Championshipissä yhdestoista ja pudottuaan sen jälkeen Byron Nelson Classicissa yllättäen cutista. Kauden lopuissa majoreissa Woods oli kuitenkin täyttä rautaa. Oltuaan ensin U.S. Openissa kakkonen hän vei nimiinsä The Open Championshipin ja oli PGA Championshipissä neljäs.

Kaikkien neljän Masters-voiton sisältäneen kauden päätteeksi Woods vei nimiinsä PGA Tourin rahalistan.

Uransa 15. major-voittoon vastikään yltänyt Woods ei ole vielä ilmoittanut, missä kilpailussa hänet nähdään seuraavaksi. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä kyseessä on kuitenkin joko ensi viikolla Pohjois-Carolinan Quail Hollow’ssa pelattava Wells Fargo Championship tai kaksi viikkoa myöhemmin pelattava kauden seuraava major-turnaus, PGA Championship.

Woodsin suosima Byron Nelsonin nimikkokisa jäänee Woodsilta tänä vuonna väliin, sillä Tigerilla ei ole ollut tapana pelata kilpailua major-turnausta edeltävällä viikolla.

Woodsin edesottamuksia tarkasti seuraava Sportingnews.com-sivusto ennakoi varsin uskottavasti Woodsin loppukauden kalenteria ja arvioi Woodsin pelaavan PGA Tourilla tänä vuonna vielä seuraavat kilpailut:

Toukokuu
Wells Fargo Championship
PGA Championship

Kesäkuu
Memorial Tournament
U.S. Open

Heinäkuu
The Open Championship
WGC-FedEx St. Jude Invitational

Elokuu
The Northern Trust
BMW Championship
Tour Championship

Tällä ohjelmalla Tiger tulisi pelanneeksi kuluvalla kaudella yhteensä 15 PGA Tourin osakilpailua.

Woodsilla on loppukauden aikana erinomainen mahdollisuus nousta takaisin maailmanlistan ykköseksi yli viiden vuoden tauon jälkeen. Parhaassa tapauksessa Woods voisi nousta ykköseksi kenties jo toukokuussa voittamalla PGA Championshipin tai voittamalla Wells Fargo Championshipin ja sijoittumalla PGA Championshipissä kakkoseksi.

Vahvana säilynyt pelivire ja Woodsia tällä hetkellä suosivat maailmanlistan pistelaskennan seikat ennakoivat Woodsin kipuavan kärkeen viimeistään kesäkuukausien major-turnausten vetoavulla.

Lue seuraavaksi: Tiger Woods nousee tällä kaudella maailmanlistan ykköseksi – tässä syy miksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje