16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Massonin johto kestää

Rookie Caroline Masson tavoittelee viikonvaihteessa ensimmäistä voittoaan Yhdysvalloissa. Kuva: All Over Press

Caroline Masson säilytti johtoasemansa Irvingissä meneillään olevan North Texas LPGA Shootout -turnauksen toisella kierroksella. Saksalaisella oli sisääntulon puolivälissä avaimet pieneen irtiottoon, mutta neljällä viimeisellä reiällä tulleet kolme bogia söivät etumatkan yhteen lyöntiin. Masson pelasi perjantaina tuloksen 71, ollen kisassa 36 reiän jälkeen tilanteessa -7.

”En pelannut yhtä hyvin kuin eilen, mutta se oli odotettavissa sellaisen kierroksen jälkeen”, ensimmäistä kauttaan LPGA-kiertueella pelaava Masson sanoi. ”Löin viimeisillä rei’illä muutaman huonon lyönnin, mutta siitä huolimatta par-tulos ei ole koskaan paha. Odotan innolla mitä viikonloppu tuo tullessaan.”

Espanjan Carlota Ciganda on avauskierroksen tavoin toisena. Hän teki 70 lyönnillä sujuneella kierroksellaan kolme birdietä ja kaksi bogia.

Päivän nimi oli kuitenkin 18-vuotias Moriya Jutanugarn. Bangkokista kotoisin oleva Jutanugarn pelasi perjantaina tuloksen 66, ja nousi jaetulle kolmannelle tilalle yhdessä USA:n Kathleen Ekeyn ja Korean Inbee Parkin kanssa. He ovat kärkeä kolme lyöntiä jäljessä. Parkilla oli paikka nousta aivan Massonin kantaan, mutta hän missasi lyhyet putit rei’illä 17 ja 18.

”Tänään oli hieman tuulisempaa kuin eilen, joten se teki mailavalinnoista vaikeaa”, maailmanlistan ykkösenä oleva Park sanoi.

Kuudetta sijaa jakavien (-4) joukossa ovat maailmanlistaa 109 peräkkäistä viikkoa hallinnut Yani Tseng, LPGA Championshipin viime vuonna voittanut Shanshan Feng sekä amerikkalaiset Brittany Lincicome ja Jessica Korda.

Viime viikolla Havaijin turnauksen voittanut Suzann Pettersen on parhaana pohjoismaalaisena, sijalla 15.

Kaikkiaan 80 pelaajaa selvitti kisan cut-rajan +3. Shootout-idean mukaisesti turnauksessa on lauantaina toinen cut, jonka jälkeen 50 ensimmäistä (+ jaetut) etenevät finaalikierrokselle.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje