26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Martin hurjana Louisianassa

Ben Martin antoi kyytiä vanhalle kenttäennätykselle. Kuva: © Getty Images

Ben Martin piti muutama viikko sitten henkilökohtaista kriisipalaveria. Hän oli missannut karsintarajan seitsemän kertaa kahdeksassa edellisessä kilpailussaan, eikä peli-ilosta ollut tietoakaan. Tämä johti tapaamisiin urheilupsykologin kanssa sekä vanhan yliopistokaverin palkkaamiseen caddieksi.

Tulokset ovat olleet toistaiseksi rohkaisevia.

Torstaina Martin näytti parasta osaamistaan tekemällä Zurich Classicin avauskierroksella TPC Louisiana -kentän uuden ennätyksen, 62 lyöntiä.

”Kaikki toimi todella hienosti”, Martin sanoi. ”Sain hyvän alun, ja sen jälkeen peli sujui kuin itsestään.”

Martinin tuloskortti oli kaunista luettavaa: kymmenen birdien lisäksi hänelle kirjattiin kahdeksan paria. Näyttävin birdie osui 17. reiälle, jossa hän chippasi pallonsa reikään. Varttituntia aikaisemmin (16:lla) chippi viheriön takaa osui enteilevästi lippuun, ja jäi aivan reiän viereen (par).

TPC Louisianan edellinen kenttäennätys oli 64 lyöntiä. Toisena oleva Andrew Svoboda sivusi sitä torstaina, kunnes joutui luovuttamaan paalupaikkansa myöhään iltapäivällä harvalukuisen yleisön edessä pelanneelle Martinille.

Martin sijoittui viime viikonvaihteessa kolmanneksi Hilton Headin turnauksessa Etelä-Carolinassa; tämän parempia sijoituksia hänen uratilastoistaan ei löydy. Hän oli kolmas myös maaliskuun alussa pelatussa Puerto Rico Openissa, mutta jäi cut-rajan ulkopuolelle neljässä seuraavassa kilpailussa.

Svobodan paras sijoitus PGA Tourilla on Las Vegasin kisan 15:s tila viime lokakuulta.

Peter Hanson ja Seung-yul Noh jakavat kolmatta sijaa tuloksellaan 65. Mastersissa karsiutunut Hanson piti Augustan jälkeen muutaman päivän totaalisen tauon, josta hän kertoi olleen apua.

Myös Eric Compton, Chad Collins sekä Michael Thompson (66) mahtuvat viiden joukkoon.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje