Mäkitalo ja Granberg kovassa vireessä Macaolla - Golfpiste.com

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista

21.–28.6. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[19][33]
KilpailuaSuomalaista
Asian Tour - Kilpagolf

Mäkitalo ja Granberg kovassa vireessä Macaolla

Jaakko Mäkitalon lyönti on toiminut kahtena ensimmäisenä kisapäivänä varmasti. Kahden päivän aikana korttiin on eksynyt vain yksi paria huonompi reikätulos. Arkistokuva: Finnish Tour

Asian Tourilla suomalaiset eivät ole vähään aikaan roikkuneet tuloslistoilla kärkipaikoilla. Parhaillaan käynnissä oleva Macau Open on iloinen poikkeus, sillä kisan puolivälissä Jaakko Mäkitalo jakaa kilpailussa sijaa seitsemän ja Joonas Granberg sijaa 14.

Mäkitalo (69-68/ -5) teki perjantaina kolme birdietä ja piti bogit poissa kortista. Ensimmäisellä kierroksellaan torstaina Mäkitalo teki parien ja birkkujen lisäksi yhden tuplan.

”Saatiin Piltzin kanssa svingiä hyvään kuntoon ja sen takia on kulkenut hyvin. Olen lyönyt tosi varmasti koko ajan kovasta tuulesta huolimatta. Putin kanssa on ollut vähän ongelmia, kun on tottunut eurooppalaisiin griineihin”, Mäkitalo viestitti Macaolta.

Mäkitalo ei ole päässyt kategoriallaan kuluvalla kaudella mukaan muihin Asian Tourin kisoihin. Loppukauden ohjelmaa hän ei ole lyönyt vielä lukkoon.

”Pelataan nyt tää kisa ja karsinnat Euroopassa ensin ja katsellaan jatkoja sit sen mukaan”, Mäkitalo linjaa.

Joonas Granbergille (71-69/ -3) kisa on AT:lla kauden kahdeksas. Kausi on ollut turkulaiselle hankala, mutta pelioikeuden uusimisen suhteen mitään ei ole menetetty. Kiertueella on jäljellä vielä yhdeksän kisaa, joista Granberg pääsee mukaan valtaosaan.

Macaolla palkintopotti on 900 000 dollaria. Lähimpänä voittoa puolivälissä on aussikaksikko Scott Hend–Adam Groom (-10).

Sami Sarpakunnas

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje