26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Ursula Wikström starttaa jo kolmannen kerran Lythamissa pelattavaan naisten Openiin

Vantaalaisen paras WBO-sijoitus on peräisin kyseiseltä Lancashiressä sijaitsevalta links-kentältä.

Torstaina alkavassa Women’s British Openissa nähdään neljäntenä vuotena peräkkäin suomalaisväriä, kun Ursula Wikström osallistuu Royal Lytham & St Annes -kentällä pelattavaan major-kilpailuun.

Wikströmille, 38, esiintyminen WBO:ssa on uran seitsemäs. Hän oli ensimmäisen kerran mukana vuoden 2004 turnauksessa Sunningdalessa, jossa tuli karsiutuminen. Näin kävi myös hänen kolmessa edellisessä Openissaan vuosina 2012 (Liverpool), 2015 (Turnberry) ja 2017 (Kingsbarns).

Paras sijoitus on peräisin yhdeksän vuoden takaa ”Lythamista”, jossa Wikström oli 46:s tuloksellaan 302 (+14). Täsmälleen sama tulos toi 15 pykälää heikomman sijoituksen kolme vuotta aiemmin samalla kentällä.

Wikström pääsi kilpailuun mukaan sijoittumalla maanantaina pelatussa karsintafinaalissa jaetulle neljännelle tilalle. Viime vuonna hän oli samaisen karsintakilpailun paras. Maailmanlistan 306:s on sijoittunut tällä kaudella kahdessa LET:n kilpailussa kuuden joukkoon, LET Access Series -kiertueelta koossa on kaksi top 3 -sijoitusta. Kahdessa viimeisessä LET:n turnauksessa hän karsiutui.

Mun oma valmistautuminen on tietty tänä vuonna erilainen, kun maanantain vietin karsintakentällä pelaten ja odottaen, riittääkö tulos.

Lytham on aiemmilta WBO-vuosilta tuttu kenttä Wikströmille, mutta syvällisempi tutustuminen kentän uusimpiin virityksiin selviää vasta keskiviikkona.

Kaudella 2018 viisi top 10 -sijoitusta LPGA-kiertueella saavuttanut Anna Nordqvist on WBO:n suurimpia eurooppalaistoivoja. Kuva: Getty Images

”Eilen oli pro-am-päivä, ja olen vasta lähdössä kentälle. Eli siitä miten se pelaa tänä vuonna, en vielä tiedä. Harkka-alueiden perusteella griinit ovat paljon pehmeämmät kuin (Scottish Openissa) viime viikolla”, Wikström sanoi keskiviikkoaamuna.

Valmistautumiselle ei jäänyt liiemmin aikaa, kun karsintakilpailu pelattiin toissa päivänä.

”Mun oma valmistautuminen on tietty tänä vuonna erilainen, kun maanantain vietin karsintakentällä pelaten ja odottaen, riittääkö tulos.”

Koko tähtikaarti koolla Thompsonia lukuun ottamatta

Royal Lytham & St Annes toimii tällä viikolla kauden ensimmäisen Euroopassa pelattavan naisten major-kilpailun, Women’s British Openin näyttämönä. Kyseessä on viides kerta, kun turnaus käydään Lancashiressä sijaitsevalla ikonisella links-kentällä.

Jokainen tähtipelaaja janoaa naisten Openin voittoa, ja osallistujaluettelo on sen mukainen. Viimevuotista mestaruutta puolustavan I.K. Kimin ohella Englantiin ovat matkustaneet muun muassa Shanshan Feng, Lydia Ko, Michelle Wie, Stacy Lewis, Ariya Jutanugarn ja Inbee Park.

Women’s U.S. Openin hallitseva mestari ja viime viikolla LPGA:n ja LET:n yhteiskilpailun, Scottish Openin voittanut Ariya Jutanugarn syrjäytti Parkin ykköspaikalta maailmanlistan viimeisimmässä päivityksessä. Hänen ohellaan Lythamissa nähdään myös kauden muut major-voittajat, Pernilla Lindberg (ANA Inspiration) ja Sung Hyun Park (Women’s PGA Championship).

Royal Lythamin 17 on arvioitu kentän vaikemmaksi reiäksi. Kuva: Tristan Jones/LET

Suurin turnausviikon alla putkahtanut uutinen oli Lexi Thompsonin ilmoitus vetäytyä kilpailusta. Maailmanlistan viitonen kertoi haluavansa vähäksi aikaa etäisyyttä golfiin voidakseen ”ladata akkujaan”. Thompson sanoi viimeisten 1,5 vuotta olleen hänelle henkisesti raskasta aikaa.

Ensimmäisen vuonna 1976 pelatun WBO:n voitti englantilaisamatööri Jenny Lee Smith. LPGA otti turnauksen omalle major-listalleen vuonna 2001, minkä jälkeen eurooppalaisista kisan ovat voittaneet Annika Sörenstam (2003), Karen Stupples (2004) sekä vain kaksi kuukautta esikoisensa syntymisen jälkeen, Catriona Matthew (2009).

Lindbergin ohella eurooppalaisten suurimmat menestystoivot tämän vuoden kilpailussa ovat Anna Nordqvist, Carlota Ciganda, Charley Hull sekä Jodi Ewart Shadoff. Mustan hevosen viittaa voisi sovitella Uuden-Seelannin Minjee Leen ylle, joka voitti aiemmin tällä kaudella Volvik Championshipin ja oli viime viikon Skotlannin avoimissa, Gullanessa, kakkonen.

Kentällä tarkkuus on avainasemassa ja avaus on saatava suotuisaan paikkaan. Kun tuuli puhaltaa Irlannin mereltä, saattavat pelaajat olla helisemässä. Sisääntulo on vaativa, kuten Adam Scottin vuoden 2012 Openin sulaminen osoitti. Hän pelasi viimeiset neljä reikää tuolloin neljä yli ja hävisi Ernie Elsille yhdellä lyönnillä.

Royal Lytham on isännöinyt 11 Open Championshipiä, kaksi Ryder Cupia ja vuoden 2015 Walker Cupin. Kentällä pelataan vuosittain myös merkittävimpiin amatöörikilpailuihin kuuluvan Lytham Trophy.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje