16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Major

Sade ja ukkonen uhkaavat sotkea kuviot Augustassa

Lauantaiksi ennustettu epävakaa sää saattaa vaikuttaa Mastersin asetelmiin kohtalokkaalla tavalla.

Pelilliset olosuhteet Augusta National -kentällä ovat olleet tämänvuotisessa Masters Tournamentissa totutun vaativat. Mikäli samaan keitokseen lisätään kovaa tuulta ja sadetta, on luvassa epäilemättä mielenkiintoinen pelipäivä.

Viimeisimmät sääennusteet lupaavat Augustan seudulle lauantaiksi tuulta, joka voi puhaltaa yli 13 metriä sekunnissa. Sadetta voi kertyä 25 millimetriä, eikä ukkosenkaan mahdollisuutta voi poissulkea.

”En usko, että kovin moni meistä on pelannut täällä tuulisissa ja sateisissa olosuhteissa”, Rickie Fowler mietti perjantai-iltana.

Mikäli vesihanat taivaalta aukeavat, saattaa siitä olla jotain hyötyäkin. Erittäin nopeat viheriöt muuttuisivat siinä tapauksessa pehmeämmiksi ja hitaammiksi.

Tulee mitä tulee, ei sille mitään mahda.

”Mutta siinä tapauksessa vettä kertyy pallon ja mailanlavan väliin. Pallon kontrollointi muuttuu näillä viheriöillä vaativaksi, etenkin kahden kolmen metrin etäisyydellä”, Fowler totesi.

Jordan Spieth muistutti, että pelaajat joutuvat kovan sateen sattuessa tekemisiin mutaisten pallojen kanssa. Näin siksi, koska Augustassa väylät leikataan viheriöltä tiille päin.

”Tulee mitä tulee, ei sille mitään mahda. Taktinen osaaminen nousee tärkeään rooliin, kun keli muuttuu hankalaksi”, hän sanoi.

Kovinta sadetta odotetaan iltapäivällä kello 14:n aikoihin. Se saattaa merkitä sitä, että viimeiset ryhmät eivät ennätä pelata kierrostaan loppuun lauantain puolella. Mikäli kuumat pelaajat joutuvat viimeistelemään kolmannen kierroksensa sunnuntaiaamuna, se ei ainakaan helpota heidän valmistautumistaan päätöspäivään.

Ilman odotetaan viilenevän hieman sunnuntaiksi, mutta sään pitäisi silloin poutaantua.

Kilpailun jatkokierroksille edetään Patrick Reedin (-9) komennossa. Kärjen tuntumassa on Mastersiksi odottamattoman paljon eturivin tähtiä, sillä 14:n joukosta löytyy kahdeksan major-voittajaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje