Hyvässä iskussa oleva Ian Poulter aikoo hinnalla millä hyvänsä päästä Euroopan Ryder Cup -joukkueeseen. Siinä samassa hän taistelee Missourissa uransa ensimmäisestä major-voitosta. Kuva: Getty Images
Major |
10.8.2018

Poulter, Rose ja Pieters rikkoivat PGA Championshipissä jenkkien vahvaa rintamaa

Eurooppalaisten eliittiin ensimmäisellä kierroksella kuulunut Mikko Korhonen on neljä lyöntiä johdossa olevaa Gary Woodlandia jäljessä.

Ian Poulterilla ja Justin Rosella on tällä viikolla mainio tilaisuus katkaista englantilaisten kannalta uskomattoman pitkäksi venynyt voitoton jakso kauden viimeisessä major-kilpailussa, PGA Championshipissä.

Kaksikko aloitti Bellerive Country Clubilla pelattavan kilpailun tuloksella 67, mikä riittää jaettuun viidenteen sijaan. PGA Championship ei ole ollut briteille erityisen menestyksekäs, sillä edellisen englantilaisvoittajan nimi (Jim Barnes) löytyy niinkin kaukaa kuin vuodelta 1919.

Poulter, 41, lähes menetti korttinsa PGA Tourille viime vuonna, mutta on taistellut ilveksen lailla maailmanlistalla takaisin 30:n joukkoon. Yksi Poulterin viimeaikojen vahvojen otteiden taustalla on syksyllä pelattava Ryder Cup, jonka tärkeimpiin yksilöihin hän on monet kerrat Euroopan joukkueessa kuulunut.

”Haluan päästä siihen joukkueeseen, se ei ole mikään salaisuus. Minulla on tämä viikko ja FedEx-viikko (PGA Tourin pudotuspelien avausturnaus) aikaa raivata tieni Ryder Cupiin”, Poulter sanoi.

Minulla oli selkeä kuva, miten tätä kenttää kuuluu pelata ja se toimi.

Pienen selkävamman vuoksi harjoituskierroksen Bellerivessä väliin jättänyt Justin Rose näytti tehneen viisaan ratkaisun. Peli torstaina oli tasapainoista ja jämäkkää.

”Tietyllä tavalla on hyvä asia lähteä kisaan, kun taustalla ei ole yhtään huonoa lyöntiä, eikä harjoituskierrokselta ole jäänyt mitään (negatiivista) mieleen”, viiden vuoden takainen U.S. Open -voittaja sanoi.

Justin Rose jätti Bellerivessä varotoimenpiteenä harjoituskierroksen väliin, mistä ei ainakaan avauspäivän perusteella näyttänyt olevan haittaa. Kuva: Getty Images

”Minulla oli selkeä kuva, miten tätä kenttää kuuluu pelata ja se toimi.”

Open Championshipissä toista sijaa jakaneella Rosella on tällä viikolla myös mahdollisuus syrjäyttää Dustin Johnson (67) maailmanlistan ykköspaikalta.

Belgian Thomas Pieters pelasi torstaina Pouterin ja Rosen tavoin tuloksen 67. Matkaa paalulla olevaan Gary Woodlandiin on kolme lyöntiä.  Jälkimmäinen ei ole koskaan sijoittunut major-turnauksessa top 10:een.

Upeasti ensimmäisen majorinsa aloittanut Mikko Korhonen jakaa Englannin Ross Fisherin, Italian Francesco Molinarin ja Espanjan Jon Rahmin kanssa 16. sijaa neljänneksi parhaina eurooppalaisina.

Kisan seuratumpiin pelaajiin kuuluvat Rory McIlroy ja Tiger Woods lähtivät 100. PGA Championshipissä liikkeelle tuloksella 70. Ennustetun cut-rajan (+1) väärällä puolella ovat muun muassa Henrik Stenson (73), Phil Mickelson (73), Tony Finau (74) ja Paul Casey (75).

Kommentit

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.