Royal Birkdale toimii torstaina käynnistyvän 146. Open Championshipin näyttämönä. Kuva: Getty Images
Major |
20.7.2017

Open-kenttä Royal Birkdale on samanaikaisesti reilu ja armoton

Birkdalessa ainoan Openinsa voittanut Johnny Miller on sitä mieltä, ettei tuleva mestari käytä liiemmin puumailoja avauksissaan. Eturivin tähdet ovat viihtyneet tavallista paremmin tällä Englannin parhaaksikin kutsutulla kentällä.

Southportissa, Englannissa, sijaitseva Royal Birkdale on isännöinyt Open Championship -turnausta yhdeksän kertaa. Mestareista seitsemän on valittu World Golf Hall of Famen jäseneksi ja myös kolminkertainen major-voittaja Padraig Harrington tulee aikanaan saamaan kutsun kyseiseen tähtipelaajien kunniagalleriaan.

Kahdeksan Birkdalen sankaria on voittanut urallaan useamman majorin, ja kuusi on saanut nostella Claret Jug -kiertopalkintoa vähintään toisenkin kerran urallaan. Heidän joukkoonsa kuuluu kaksi kaikkien aikojen parasta links-kenttien taitajaa; molemmat, Tom Watson (1983) ja Peter Thomson (1965) voittivat viidennen ja viimeisen Openinsa Royal Birkdalessa.

Thomson ei jäänyt seitsemässä perättäisessä Openissa (1952–1958) kertaakaan top 2:n ulkopuolelle. Tämä häikäisevä ajanjakso tuotti hänelle neljä voittoa ja kolme kakkostilaa. Watsonin loistovuodet osuivat puolestaan 80-luvun alkuun, kun hän voitti Royal Birkdalessa kolmannen Openinsa (1980, 1982 ja 1983) neljän vuoden sisällä.

Voi vain kysyä, miksi Royal Birkdale on tuottanut sellaisen määrän suuria mestareita. Kenties siksi, koska monet pelaajat pitävät Birkdalea Open-kierrossa olevista kentistä kaikkein reiluimpana. Yksi syy lienee kentän tasaisissa väylissä. Links-kentät tunnetaan ”rullaavista väylistään”, jotka muotoutuivat omanlaisikseen vuosisatoja sitten.

Kentän syvästä heinikosta kannattaa pysytellä poissa. Luontoretkellä Louis Oosthuizen. Kuva: Getty Images

Rullit ja väylillä olevat onkalot voivat johtaa ennalta-arvaamattomiin pomppuhin, jotka ohjaavat suoria lyöntejä syviin hiekkaesteisiin tai syvään heinikkoon. Birkdalessa pelaajilla on vähemmän syytä huoleen, kun pallo laskeutuu väylälle.

”Täällä pomput ovat johdonmukaisia, joten hyvät lyönnit palkitaan, ja ne päätyvät tyypillisesti sinne minne alun perin oletitkin”, sanoi Phil Mickelson, joka pelasi ensimmäisen Openinsa Royal Birkdalessa amatöörinä vuonna 1991.

Miksi Royal Birkdalen väylät ovat sitten niin paljon tasaisemmat kuin Open-kentillä yleensä? Tämä juontaa juurensa viime vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla tehtyyn uudistustyöhön.

Tuolloin kenttäarkkitehti Frederick G. Hawtree ja viisinkertainen Open-voittaja J.H. Taylor (ensimmäinen englantilainen Open-mestari) reitittivät kentän väylät laaksoissa pikemminkin hiekkakukkuloiden välissä kuin dyynien päällä. Tämä eliminoi monet sokkolyönnit ja aaltomaiset väylät, jotka ovat tavanomaisia muilla linkseillä.

Peräkkäiset samaansuuntaiset väylät ovat kentällä harvinaisuus, mikä vaatii pelaajilta erityistä valppautta tuulen suunnan kanssa. Siinäkin on yksi syy suurten mestareiden menestymiseen Birkdalessa.

USA:n Byron Nelson taituroi Birkdalessa tasan 80 vuotta sitten pelatussa Ryder Cupissa. Kuva: Getty Images

Tasaiset väylät ovat suosineet yhdysvaltalaisia ja australialaisia pelaajia, sillä kahdeksasta ensimmäisestä Royal Birkdalessa jaetuista major-titteleistä viisi meni jenkeille ja kolme ausseille. Tämä ”taika” murtui vasta vuonna 2008, kun Irlannin Padraig Harrington nousi kisan voittajaksi.

Australian Greg Norman yritti pitää sitkeästi ”vanhasta perinteestä” kiinni, sillä jo seniori-ikäinen pelaaja johti kilpailua tuolloin 54 reiän jälkeen. Seuraavana vuonna kuusi vuotta vanhempi Tom Watson oli aiheuttaa Turnberryssä yhden kaikkien aikojen suurimmista jymypaukuista huippu-urheilun historiassa.

Normanin maanmies Adam Scott oli sitä mieltä, että jenkkien ja aussien menestys Royal Birkdalessa perustuu pelkkään sattumaan. Hän motkotti vuonna 2008, että jotkut ”links-kentät” ovat hieman outoja, koska ovat niin vanhoja”.

Vaikka Birkdalen väylät ovat suhteellisen tasaiset, ne ovat myös varsin vaativat. Niiden keskimääräinen leveys on vain 26 metriä. Jokaista väylää rajaavat dyynit kohoavat parhaimmillaan 12 metrin korkeuteen. Ne antavat katsojille esteettömät näkymät, mutta rankaisevat pelaajia, jotka poikkeavat väylältä. (16. reiällä on kyltti, jossa muistellaan, miten Arnold Palmer herutti pallonsa mustaherukkapensaasta takaisin peliin matkallaan vuoden 1961 turnauksen voittoon).

”Se tarjoaa lähes yhtä hyvän draiveri-haasteen kuin U.S. Open”, sanoi Justin Rose, joka oli 17-vuotias sijoituttuaan neljänneksi vuoden 1998 Openissa Royal Birkdalessa. 15 vuotta myöhemmin Rose voitti Merionissa (U.S. Openinsa) ensimmäisen majorinsa.

Scottish Openin kärkikahinoissa pitkään viime viikolla viihtynyt Padraig Harrington on viimeisin Royal Birkdalessa pelatun Openin voittaja. Kuva: Getty Images

Kapeiden väylien lisäksi kentällä on yli 120 hiekkaestettä, joista arviolta 50 tulee peliin mukaan tiilyönneissä. Draivien tarkkuus onkin tällä viikolla pituutta tärkeämmässä roolissa.

”Niistä syvistä hiekkaesteistä on vain pysyttävä poissa. Sama koskee niitä väyliä rajaavia valleja pitkinä heinikkoineen ja kanervineen. Villi avaus aiheuttaa vaikeuksia”, Open Championshipin Royal Birkdalessa vuonna 1976 voittanut Johnny Miller sanoi.

Hän kertoi käyttäneensä tuolloin rautaykköstä 14 tiilyönnistä (par-nelosilla ja par-viitosilla) 12 kertaa jokaisella kierroksella. Miller olettaa, että voittaja toimii samanlaisen strategian mukaan myös tänä vuonna. Monella reiällä on dogleg, joka edellyttää pelaajalta avausta samoille paikoille, joten rautapeli nousee Birkdalessa arvoon arvaamattomaan.

Useampi eri tekijä vaikuttaa aina turnauksen voittotulokseen, mutta sillä on erityisen paljon merkitystä Open Championshipissä, jossa sää voi olla erittäin vaihteleva ja vaativa. Links-kentät ovat tyynessä säässä varsin puolustuskyvyttömiä modernin teknologia kanssa, kovassa tuulessa ja sateessa niiden luonne voi olla täysin toisenlainen.

Andrew ”Beef” Johnston testasi kakkosen viheriöbunkkeria tiistain harjoituskierroksella. Kuva: Getty Images

Royal Birkdalen seitsemän ensimmäistä Openia voitettiin alle parin menneellä tuloksella, mutta kahdella edellisellä kerralla tämä jäi totetumatta. Mark O’Mearan tulos vuonna 1998 oli tasan par ja kymmenen vuotta myöhemmin Padraig Harringtonille riitti 283 (+3) voittoon. Jälkimmäisessä tapauksessa tuuli puhalsi pitkin viikkoa yli 20 metriä sekunnissa.

Hankalan sään ja Irlannin meren läheisen sijainnin ohella joillakin kenttämuutoksilla on ollut oma vaikutuksensa korkeisiin tuloksiin. Viheriöt uudistettiin vuoden 1991 Openin jälkeen, mikä lisäsi niiden napakkuutta ja muotoja. Ennen vuoden 1998 turnausta kentältä kaadettiin noin 6000 puuta, joka toi Irlannin mereltä puhaltavan tuulen enemmän peliin mukaan.

Pitkät kesäpäivät mahdollistavat sen, että kaikki kilpailijat aloittvat kierroksensa ykköstiiltä. Birkdalessa se merkitsee sitä, että pelaajan on syytä olla valmiina, kun startteri kuuluttaa nimen.

”Heti alussa on tosi kyseessä. Ykkönen on yksi vaativimpia avausreikiä Open-kenttien keskuudessa”, sanoi Phil Mickelsonin entinen caddie Jim Mackay, joka toimii kisan aikana kenttäreportterina NBC- ja Golf Channel -kanaville.

Ykkönen oli kentän toiseksi vaikein reikä vuonna 2008. Tämän 411 metriä pitkän par-nelosen tuloskeskiarvo oli tuolloin 4,52. Reiällä tehtiin enemmän tuplabogeja tai sitä heikompia tuloksia (40) kuin birdiejä (23).

Major-voitto olisi ehdoton kruunu Lee Westwoodin pitkälle ja hienolle uralle. Kuva: Getty Images

Ykkösväylä kaartuu kahteen suuntaan; laskeutumisalueella ensin vasemmalle ja sitten oikealle viheriöalueelle. Suuri valli ja syvä bunkkeri suojelevat väylän vasenta puolta, eikä oikean puolen out-of-bounds-rajakaan ole liian kaukana. Myös viheriön oikealla puolella on kookas valli.

Kahden ensimmäisen reiän tuloskeskiarvo vuonna 2008 oli lähes lyönnin yli parin (+0,88). Ulosmenon seitsemän par-nelosta ja kaksi par-kolmosta muodostavat etuysin pariksi 34, mikä on poikkeuksellisen pieni huipputurnauksissa käytetyillä kentillä. Kentän kuutosreikää (par 4/456 metriä) Mackay pitää yhtenä vaikeimmista tietämistään rei’istä.

Royal Birkdalessa on vain kaksi par-viitosta, ja molemmat löytyvät neljän viimeisen reiän joukosta. Se saattaa olla omiaan mielenkiintoisille loppuhetken ratkaisuille. Harrington sinetöi edellisen Royal Birkdale -kentällä pelatun kilpailun voiton 17. reiällä tekemänsä eaglen myötä lyötyään pallonsa puu-viitosella reilun metrin päähän reiästä.

Kentän 15. reikä (496 metriä) pelataan usein vastatuuleen, ja väylää vaikeuttaa lisäksi 13 hiekkaestettä. Reiän tuloskeskiarvo vuonna 2008 oli 5,1, mikä on varsin poikkeuksellista par-viitosilla. 15. reiällä tehtin tuolloin 93 birdieä ja 108 bogia tai huonompaa tulosta.

17 on 23 metriä pidempi kuin 15, mutta se oli vastaavasti kentän helpoin reikä kymmenen vuotta sitten. Harringtonin eagle oli yksi kymmenestä ja reiällä tehtiin kilpailussa yli kaksinkertainen määrä (191) birdiejä kuin 15:llä. Kyseinen reikä oli vuonna 2008 myös ainoa, jonka tuloskeskiarvo alitti parin.

Muistithan osallistua GolfBalance Major-veikkaukseen

Viasat välittää Openista suoria lähetyksiä seuraavasti:

Torstai ja perjantai: 8.30 – 22.00
Lauantai: 12.00 – 22.00
Sunnuntai: 11.00 – 22.00

Suomenkielinen selostus Viasat Urheilu -kanavalla ja englanninkielinen selostus Viasat Golf -kanavalla.

Lähteet: R&A, European Tour, PGA of America

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Tilaa Golfpisteen maanantaisin ja perjantaisin lähetettävä uutiskirje, niin pysyt ajan tasalla golfalan ilmiöistä ja uutisista! Tilaa kirje syöttämällä sähköpostiosoitteesi alla olevaan kenttään.

Kommentit

Oma kommentti