16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Major

Moriya Jutanugarn kypsyttelee jättiyllätystä Evianissa

Thaimaalaisella on tilaisuus tehdä sunnuntaina ammattilaisgolfin historiaa.

Moriya Jutanugarn (-9) kampesi tuloksellaan 68 itsensä Evian Championshipin kärkipaikalle toisen kierroksen jälkeen. Eroa kakkoseksi nousseeseen Japanin Ayako Ueharaan on yksi lyönti.

Voitto Ranskassa veisi Jutanugarnin ja hänen nuoremman sisarensa Ariyan ennätystenkirjoihin, sillä kaksi siskosta ei ole aiemmin saavuttanut golfin major-titteliä. Ariya pääsi major-voittajien kirjoihin vuoden 2016 Women’s British Openissa.

”En luultavasti tunne itseäni yhtä jännittyneeksi kentällä kuin seuratessani siskoni voittoisaa peliä Woburnissa”, Moriya Jutanugarn, 23, ennakoi päätöskierroksen tunnelmiaan.

Golfin kaikkien aikojen tilastosta löytyy kaksi major-turnauksen voittanutta veljesparia. Ensimmäisen kerran tässä onnistuivat skotlantilaiset Mungo ja Willie Park, jotka hoitelivat Open Championshipin peräkkäisinä vuosina 1874 ja 1875.

PGA Championshipin vuosien 1957 ja 1960 voitot menivät puolestaan yhdysvaltalaisille Hebertin veljeksille, Lionelille ja Jaylle.

Kotimaisen kilpagolfin ystävät muistavat Jutanugarnin siskokset myös Talin LET-kisasta edelliseltä vuosikymmeneltä. He herättivät tuolloin 12- ja 13-vuotiaina huomiota pitkillä ja määrätietoisilla treeneillään Helsingin Golfklubin harjoitusalueilla.

Moriya Jutanugarnin mahdollinen ykköstila olisi hänen ensimmäisensä ammattilaisena, mikä jo sinällään muodostaisi saavutuksesta poikkeuksellisen.

Eviania 18 reiän jälkeen johtanut Sung Hyun Park (-6) käytti toisella kierroksella (73) kymmenen lyöntiä enemmän kuin avauspäivänä, ja putosi neljänneksi. Samassa tuloksessa on viimevuosien ehdoton ykköspelaaja Lydia Ko.

Seitsemättä sijaa jakava Englannin Georgia Hall (-5) on ainoa eurooppalainen top 10:ssä.

Kauden viimeinen major-turnaus  jouduttiin lyhentämään 54 reiän kilpailuksi torstain myrskyn ja rankkasateen vuoksi.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje