16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Major

Mikko Korhosella unelma-alku PGA Championshipissä

Uransa parasta kautta pelaava Korhonen esitti varmoja otteita major-kasteessaan.

Mikko Korhosen pelissä ei torstaina näkynyt uran ensimmäisen major-turnauksen väistämättä mukanaan tuomaa jännitystä. Korhonen esiintyi totutun varmasti ja viimeisteli kierroksensa 68 lyönnillä eli kaksi alle parin.

Korhonen jakaa maailmantähtien joukossa yhdeksättä sijaa oman kierroksensa jälkeen. Kilpailua johtaa Yhdysvaltojen Rickie Fowler tuloksella 65 (-5). Hänen lisäkseen Korhosen tuloksen alittavan noteerauksen kirjasi vain kuusi miestä.

Iltapäivän lähdöistä noin kolmasosa on vielä avaamatta, joten tilanne saattaa muuttua illan mittaan. Varmaa kuitenkin on, että Korhonen petasi heti kättelyssä itselleen erinomaiset asemat jatkokierroksia ajatellen.

Korhonen käynnisti kilpailunsa par-tuloksella ja teki kierroksensa ensimmäisen birdien jo toisella reiällä. Avauspeli oli totutun varmaa, jonka lisäksi löi useita tarkkoja lähestymislyöntejä ja viimeisteli niiden ansiosta ensimmäisen yhdeksän reiän aikana kolme birdietä. Bogeja kertyi yksi.

Jälkimmäinen yhdeksikkö käynnistyi bogilla, jonka Korhonen kuittasi reiän 14. birdiellä. Reiällä 16 Korhonen joutui parin pelastaakseen lyömään 30-metrisen bunkkerilyönnin jätettyään avauksen pahasti lyhyeksi. Korhonen selvisi usein golfin vaikeimmaksi lyönniksi mainitusta haasteesta toimittamalla pallonsa puolen metrin päähän reiästä, jonka jälkeen par oli muodollisuus.

Korhonen missasi ensimmäisellä kierroksella ainoastaan kolme viheriötä. Kuva: Getty Images

Bellerive Country Clubilla tulostaso pysyi vielä varsin maltillisena. Korhosen esitys oli niin vahva, että tuloslistalla hänen taakseen jäivät mm. kisan hallitseva mestari Justin Thomas (-1), sekä maailmanlistan entiset ykkösnimet Rory McIlroy (par) ja Tiger Woods (par).

Oman suorituksensa jälkeen Korhonen oli kilpailun toiseksi paras eurooppalainen yhdessä Englannin Ross Fisherin kanssa. Eurooppalaisista parhaiten onnistui Ian Poulter (-3).

Kilpailussa jaetaan palkintorahaa 10,5 miljoonaa dollaria eli noin 9,1 miljoonaa euroa. Suomessa kilpailua voi seurata Viasatin ja Viaplayn välityksellä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje