26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Lexi Thompson menetti major-voiton dramaattisten käänteiden seurauksena

Kohti isoa menestystä ANA Inspiration -turnauksessa matkalla ollut Thompson sai kesken finaalikierroksen neljän lyönnin rangaistuksen lauantain sääntörikkeestä, ja hävisi lopulta So Yeon Ryulle uusinnassa.

Lexi Thompson oli tunteiden sekamelskasta huolimatta selvitä kuivin jaloin päätöskierroksella jälkikäteen saamistaan rangaistuksistaan vuoden ensimmäisessä major-turnauksessa. Nuori yhdysvaltalainen venyi uusintaan So Yeon Ryun kanssa, mutta korealainen sinetöi voiton upottamalla lyhyen birdieputin ensimmäisellä playoff-reiällä.

Asiat saivat yllättävän käänteen, kun Thompson oli ehtinyt juuri pelata sunnuntain kierroksella 12. reiän loppuun. Yksi kilpailun tuomareista kävi kertomassa hänelle, että tv-katselija oli lähettänyt sähköpostiviestin, jossa tuomareita pyydettiin tarkistamaan Thompsonin pallon merkkaus kolmannen kierroksen 17. reiällä.

Tuomarit havaitsivat, että Thompson, 22, asetti pallonsa takaisin hieman eri paikkaan verrattuna sen alkuperäiseen sijaintiin. Pelaaja sai kahden lyönnin rangaistuksen väärästä merkkauksesta ja toiset kaksi allekirjoitettuaan virheellisen tuloksen.

”Onko tämä vitsi?”, Thompson oli kysynyt kuultuaan tuomarilta asiasta.

Kun Thompson käveli Mission Hills Country Clubin kentän 13. lyöntipaikalle, muutettiin tulostaululla hänen kohdalleen -16:n sijaan lukema -12. Samalla Suzann Pettersen ja Minjee Lee siirtyivät kahden lyönnin johtoon.

Thompson ei kuitenkaan antanut periksi. Hän teki birdiet rei’illä 13 ja 15, ja yhdessä vaiheessa viisi pelaajaa jakoi kilpailun kärkipaikkaa. Lopulta Thompsonilta ja Petterseniltä vaadittiin 18. reiällä birdie päästäkseen Ryun (-14) kanssa uusintaan. Kaksikosta Pettersen jäi rannalle missattuaan 1,5-metrisen puttinsa.

So Yeon Ryu pääsi tutun perinteen mukaisesti kylpemään 18. viheriön lähellä olevaan Poppie’s Pond -lampeen. Kuva: Getty Images

Uusinnassa (18. reikä/par 5) Thompsonin kohtaloksi koitui oikealle syvään karheikkoon päätynyt avaus. Hän pääsi vielä yrittämään birdieä vajaasta viidestä metristä, mutta viimeinen oljenkorsi jäi lyhyeksi.

”Oli hienoa nähdä, millainen määrä omia faneja löytyi yleisön joukosta. Sain heiltä virtaa päätöskierrokselle”, Thompson sanoi.

Se mitä tapahtui, on valitettavaa. En tajunnut, että tein virheen merkatessa, eikä minulla ollut sellainen tarkoitus. Taistelin vahvasti loppuun, ja sain loistavaa tukea kannattajiltani. – Lexi Thompson

Maailmanlistalla kakkoseksi noussut Ryu, 26, oli yllättävien tapahtumien jälkeen hieman ällikällä lyöty.

”En voi oikein uskoa koko tilannetta. En edes katsonut tulostaululle, ajattelin vain, että Lexi pelaa todella hyvin. Erittäin valitettavaa, mitä Lexille tapahtui. Ei sellaista osaa odottaa. Mietin, että olen reilusti kärjen takana, joten halusin vain pelata omaa peliäni.”

Kyseessä oli Ryun toinen major-voitto. Ensimmäinen tuli vuoden 2011 U.S. Women’s Openissa. Kaikkiaan Ryu on voittanut urallaan neljä turnausta LPGA-kiertueella.

Lee ja Inbee Park jakoivat Pettersenin kanssa kolmannen sijan. Muista eurooppalaisista Ranskan Karine Icher (-8) oli kymmenes. 11. sijaa muun muassa Lydia Kon kanssa jakanut Ruotsin Anna Nordqvist kiipesi maailmanlistalla ainoana eurooppalaisena top 10:een.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (18 kpl)

    tepi62 says:

    ”Onko tämä vitsi”
    No joo, olihan se kun katsojat alkavat määräillä mitä kentällä tapahtuu. Turha kuvitella että golf pääsee näillä tempuilla suuren kansan suosioon.
    Mitä taas tulee sääntöjen noudattamiseen, hassua ettei ”ammattilaisetkaan” tiedä pallon merkkaussääntöjä. Toisaalta turha sääntö tuo väärä kortti. Aika outoa antaa penalttia, mikä oli seuraus toisen säännön rikkomisesta, eli penalttia penaltin saamisesta. Hyvä golf hurraa…

    Dr Hooker says:

    Hieno laji, kun siinä saa tuplarangaistuksen virheestään. Ei kovin loogista ja oikeudenmukaisuuskin mielestäni hyvin kaukana tässä lajissa. Onkohan missään muussa vastavaa sekopäisyyttä sääntöjen suhteen?

    TUPLAVAARI says:

    Ymmärrän aiempienkin kommentoijien ajatuksia ja perusteluita:
    – yleisön / tv-katsojien ”puuttuminen” peliin
    – sääntöjen osuus on sitten jo kimurampi juttu; millä taataan että kaikki kilpailijat voivat kisailla tasavertaisesti ellei säännöt olisi samat kaikille. Toki niitä voi viilata lievempään suuntaan.

    Mutta suurempi juttu minusta koko tapauksessa on tuo koko merkkaus/asetus-operaatio. Katsoin Golfweekin filmiä tapauksesta. Kun ottaa huomioon että LT ei varsinaisesti luovuta pelivuoroaan muille pelaajille VAAN merkkaa pallonsa ja asettaa sen välittömästi takaisin ”uudelle paikalle”. Ainakin kuvan perusteella siirto ei näytä vähäiseltä; merkatessa kolikko ”piiloutuu” pallon taakse, mutta pallon asettamisen jälkeen kolikko näkyy lähes kokonaan.
    Olisko / pitäisikö käydä jokin toinenkin ”keskustelu” asian tiimoilta ?
    No ehkä tuleva sääntömuutos mm piikkijälkien korjaamisoikeudesta muuttaa tilannetta.

    Downhill says:

    Onhan tuo monellakin tavalla ihan käsittämätön tuomio. Lauantain kortit kirjotettu ja kuitattu. Tapahtumahetkellä ei Lexi eikä kukaan kanssapelaajista tai tuomareista reagoi mitenkään, mutta sitten sunnuntaina tuomaristo tutkii asiaa katsojan yhteydenoton perusteella ja antaa rangaistuksen seuraavana päivänä jo seuraavan kierroksen ollessa käynnissä. Ja jos vielä tuon kahden lyönnin rankun sulattaisikin, niin toiset kaksi väärästä kortin kirjaamisesta?! Miten ihmeessä Lexi olisi voinut kirjata kortin toisinkaan kuin miten sen nyt kirjasi. Eikö merkkarikin sen nyt siis kirjannut väärin.
    Ja vielä yleensäkin koko asia. Aika harvoin palloa muutenkaan laiteta täsmälleen samaan paikkaan. Ja se että näitä aletaan tutkimaan jälkikäteen videoita kelaamalla asettaa pelaajat aika eriarvoiseen asemaan.
    Kevyesti kyllä alkoi kiehumaan…

    dustin says:

    Tyypillinen tilanne jokaisella tourilla ja myös yleinen amatöörien keskuudessa. Pallon merkkausnasta työnnetään aina pallon alle ja pallo palautetaan reilusti nastan eteen. Varmasti opittu tapa jo silloin, kun golfinsa on aloittanut. Itseä tuo on aina häirinnyt pelikavereissa – pallo ei ole tuolloin palautettu samaan paikkaan vaan joka ikinen kerta 2-4 cm eteenpäin.

    Tuohon, että onko reilua jälkikäteen tuomita > ei ole. Samaa tekee aika moni muukin tuolla, mutta niiden pallonmerkkausta greeneillä ei seurata tarkasti tv:ssä hidastettuna…

    Dile Tantti says:

    Jutun pääkuva on paljon puhuva. Hyvin valittu.

    Mitä itse asiaan tulee, niin USA:han on tunnetusti niuho sääntöjen suhteen. Siitä pitäisi päästä eroon.

    En myöskään pidä PGA-tourin tavasta kertoa penalteista kesken finaalikierroksen loppupuolta.

    Kyseessä oli ilmeisen tahaton rike, jonka tuomarit olisivat voineet kuitata muutoin kuin viimeisen päälle rankaisemisella, varsinkin, kun rike oli tapahtunut jo edellisenä päivänä.

    Ymmärrän, että jos pelissä tapahtuu ilmiselvä ja huomattava rikkomus, jota tuomarit eivät huomaa, katsojien valppaus ja yhteydenotto ovat paikallaan.
    Mutta kun on lyönnin onnistumiseen vaikuttamaton, tahaton pallon sijoittaminen epätarkasti, asia on toinen.
    Katsojien joukossa on ilmeisesti joitakin pilkunviilaajia, pikkutarkkoja ja niuhoja katsojia, joiden kommentit tuomarit voisivat jättää sikseen.

    Putti-Possu says:

    ”Ymmärrän, että jos pelissä tapahtuu ilmiselvä ja huomattava rikkomus, jota tuomarit eivät huomaa, katsojien valppaus ja yhteydenotto ovat paikallaan.”

    Ei kai golfissa (ei edes isoissa kisoissa) ole sääntöjen suhteen merkitystä, mitä tuomari sattuu huomaamaan tai ei. Pelaajan pitää itse huolehtia sääntöjen noudattamisesta ja siitä kaiketi tässä on kyse. Pelaaja on siis rikkonut sääntöjä ja koska jokaisen pelaajan pitää noudattaa sääntöjä, LT pelasi väärin. Asiaan puututtiin heti, kun tieto tästä rikkeestä oli kantautunut tuomareiden korviin.

    Mitä taas tulee ”tuplapenaltiin”, niin ajatellaampa tilannetta, jossa väärästä kortista ei rangaistaisi. SIlloinhan pelaajan kannattaisi jättää merkitsemättä rikkomuksensa korttiin siinä toivossa, ettei kukaan huomaa. Sitä kautta kyse on kahdesta erillisestä rikkomuksesta, joista molemmista pitää rangaista.

    Putti-Possu says:

    Sitä paitsi ”vilppi” ei ole edes kovin vähäinen, kun sen selvästi huomaa videokuvasta.
    http://golfweek.com/2017/04/02/lexi-thompson-loses-lead-4-stroke-penalty-day-later-ana-inspiration/

    Juge says:

    täysin selkeä tapaus, tyttö halusi linjan pari senttiä vasemmalle.
    merkki vasempaan laitaan jne…
    Todellakaan ei pallo tule yhtään lähemmäs reikää.

    Näkyi todella selkeästi livenäkin, ei olis tarttenu mitään jälkipyykkiä jos tuomari olisi ollut hereillä.

    ep2305 says:

    Taas nousee tästäkin tapauksesta paskamyrsky golfin ”kummallisia” sääntöjä, tuomareita ja vielä kyseistä tv -katsojaakin vastaan kun viattomalta ammattilaistyttöseltä täysin aiheetta vietiin voitto.
    Ehkä joidenkin mielestä olisi ollut reilumpaa antaa tapahtunut anteeksi, koska ”eihän LT siitä mitään hyötynyt”. Samalla kuitenkin annettaisiin valtakirja kaikille muillekin asettaa pallonsa eri paikkaan. Kuinka paljon eri paikkaan sitten saisi asettaa, 3 cm vai 5 cm vai kenties 10 cm? Lee, Pettersen ja Inbee Park olisivat varmaankin olleet hyvillään, jos LT:n ilmiselvää rikettä olisi katsottu läpi sormien.
    Toinen juttu on sitten LT:n rikkeen väitetty tahattomuus. Pallon paikka ei muutu yhdellä vaan useammalla sentillä ja se ei enää tapahdu ammattipelaajan kyseessä ollen vahingossa. LT on toki aikojen saatossa saattanut tottua merkkaamaan ja asettamaan pallonsa näin suurella toleranssilla ja hän ei ehkä asiaan enää kiinnitä huomiota ja pitää toimintaa aivan normaalina. Sääntöjen mukaista se ei kuitenkaan ole. Myöskään kanssapelaajia on tapahtumasta turha syyttää, he keskittyvät viheriöllä aivan muihin asioihin kuin naapurin pallonmerkkaamiseen. Tuomareita taas ei ihan joka mutkaan riitä eikä greenin reunalta tällaista edes helposti huomaa vaikka siellä joku raitapaita sattuisi olemaankin. Pelaaja itse sen kyllä huomaa tai ainakin pitäisi jos itseään ammattilaiseksi kutsuu.

      Downhill says:

      Eli sun mielestä tämä menettelytapa on ok, että katsojien jälkikäteen tekemien yhteydenottojen perusteella kelataan videonauhoja ja annetaan rangaistuksia?

      Yleisesti ottaen kysymys niille, joiden mielestä tuplapenaltti oli ok rangaistus:

      Miten Lexi olisi voinut kirjata korttiin lauantaina minkään muun lukeman kuin minkä nyt kirjasi? Nythän Lexin lauantaikortti palautettiin ja kirjattiinkin oikein täytettynä.
      Nyt videolta nähtynä aika selkeän sivusiirron Lexin pallon asettelussa tekee, mutta tämä väärän kortin penaltti ei tule ikinä mahtumaan omaan oikeustajuun.

        Putti-Possu says:

        Kun tämä tuplapenalti ei mahdu oikeustajuusi, niin voi pohtia tapausta siltä kannalta, että LT tiesi (tai olisi pitänyt tietää), että asettaa pallon väärin. Niin selvä on tuo siirto, ettei tällä tasolla pidä tuollaista tahattomuutena hyväksyä. Siis LT pelasi palloa väärästä paikasta, jolloin siitä tulee 2 penaa. Jos hän olisi rehellisesti kirjannut tuon virheen korttiinsa, niin olisi selvinnyt sillä. Hän kuitenkin yritti salata rikkeensä eikä merkinnyt sitä korttiin, jolloin tästä salaamisesta pitäisi tulla toinen pena.

        Se, että rike tuli ilmi vasta seuraavana päivänä, ei muuta tilannetta toiseksi eikä sen johdosta rikkeitä voi mielestäni antaa anteeksi, koska kisa on vielä käynnissä. Tämähän menee juurikin oikeustajun mukaan ja oppiipahan LT asettamaan pallon samaan kohtaan mistä sen nosti – mikä on tosiaan paha tapa yhdellä jos toisellakin.

        Downhill says:

        En aio pohtia, koska sinä oletat, että Lexi teki tuon tahallaan ja yritti salata sen. Itse en usko hetkeäkään, että Lexi teki tahallaan ja yritti salata mitään. Joten miksi ihmeessä hän olisi kirjannut tosta mitään rankkuja. Hitonmoinen näyttelijä olisi siinä tapauksessa…

        Nimenomaan se, että rike tuli ilmi vasta seuraavana päivänä muuttaa kaiken.

        Tässä on hyvin tiivistetty se, miksi osa tämän hienon lajin säännöistä on persiillään moneen muuhun lajiin verrattuna. Samaisessa ketjussa joku kirjotti osuvasti miten säännöistä tulee isompi kuin itse lajin henki…

        Here is the difference, and this is what Golf seems to be not understanding because they feel its an ”individual sport”. The reasons these other sports have a statute of limitations on when they can adjust things is that from that point going forward, all decisions by the coaches and players are made based on the situation as it is. Based on time and score, different decisions are made. So you can’t just go back, and change one aspect, and believe that everything else wouldn’t have changed.

        This is the point where I disagree with the ruling, there are a number of things that would have changed had 1. An official caught the penalty before the end of the round or 2. They had caught it before play began on Sunday. The new pairings could have put more pressure on who was theoretically in front at the time. Lexi could have wanted to play more aggressive, the ’chasers’ may have played more tentative as they were then in the lead. Player decisions, caddie decisions would have all been different. Essentially, that final round we just saw would NOT have played out like that.

        I just think applying these rules like this is such a joke until the governing bodies make it where every shot is video’d and reviewed from the opening tee on Thursday through Sunday. It’s just such a joke that where you decide to put the TV tower changes who wins a major by view of a camera angle. If replacing your ball on the green is a such a big deal, have the rules official that’s standing right there, check it each time.

    MarX says:

    Tuomittu mikä tuomittu.

    Onhan se nyt ihan naurettavaa että ”yleisö” alkaa tuomita pelissä, ja eritoteen jälkikäteen videoita pyöritellen. Senmukaan jokainen lyönti, maahan, esteeseenkosketus, merkkaus/palautus, droppi pitää alkaa oikeellisuuden ja tasapuolisuuden nimissä tarkistaa nauhoilta jälkikäteen. Ei taida kisoista tulla senjälkeen yhtikäs mitään. Menee yleisyrheilun ja maastohiihdon tasolle jossa tuloksia arvokisoissa arvotaan jopa 9 vuoden aikajaksolla uusiksi .

    Ammattilaiset jotka ei noudata sääntöjä, pitää ulostaa toureilta pihalle, oli kuinka lahjakas, tunnettu, hyvännäköinen, pitkäsäärinen, lyhythameinen tai vaikkapa amuriikkalainen.

    Reilu peli on perseestä, mutta joku tolkku kerjätessäkin jos ei antajalla niin ottajalla.

    wesimies says:

    Oikea tuomio. LT nosti pallon ylös, ei edes puhdistanut sitä.
    Siirsi pari cm vasemmalle saadakseen paremman linjan kupille?

    raimo2 says:

    Taas näköjään ”kaiken osaavat, tietävät ja nipottavat” usein miten hesalaiset, jotka ovat sitä mieltä että rankut olivat oikein annettu TV katsovan golftietäjän puuttumisesta päivän vanhaan kisaan 🙂 Hei haloo…tuomarit on kisassa sitä varten kuten muissakin kilpaurheilulajeissa.

    Juge says:

    Parasta tässä turhassa säätämisessä on tulevan pelko pelaajissa, joka toivottavasti poistaa tälläset sääntörikkeet.
    Golfiin vaan videotuomarit niin rupee pallon paikka löytymään. Tällöin tuomiotkin tulee oikealta taholta ja ajoissa (toki kustannusten takia ei ehkä ihan joka kisaan mahdollista :))

    Oikea kysymyskin jo esitettiin onko ok 2cm, 5cm vai jopa 10cm ja onko tilanne aina tuomareista kiinni.
    Päästään kohta lätkän maailmaan, tuomarilinja ratkaisi majorin.

    säännöt on selkeät, niitä tarttee vaan noudattaa.
    asiaa voi ajatella myös toisin päin, miten monta kisaa tälläset pikku-kusetukset on ratkasseet jo? se on aina joltain pois!
    jokainenhan niitä tuolla jokamiesluokassa harrastaa, mutta ei kiitos enää majoreissa…

    kumite says:

    Lexi jäi kiinni huijauksesta, ei kiistä toimineensa sääntöjen vastaisesti, ja on nyt sankari.