16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
Major

In-Kyung Kim debytoi major-voittajana Kingsbarnsissa

Korealainen pelasi Women’s British Openin finaalikierroksella viisaasti virheitä vältellen.

Kuuden lyönnin etumatkalta Women’s British Openin neljännelle kierrokselle lähtenyt In-Kyung Kim (-18) sai tehdä täyden päivätyön sinetöidäkseen jo varmanoloiselta näyttäneen voittonsa.

Michelle Wien torstaina tekemää 64 lyönnin kenttäennätystä toisena pelaajana sivunnut Jodi Ewart Shadoff (-16) kiipesi lähituntumaan, mutta kahta lyöntiä lähemmäksi Kimiä englantilainen ei päässyt.

Ensimmäinen major-voitto päätti Kimin osalta eräänlaisen kurimuksen. Hän epäonnistui viiden vuoden takaisessa Kraft Nabisco Championshipissä (major) 35-senttisessä voittoputissaan ja hävisi lopulta myös uusinnan.

Korealainen esitti WBO:ssa kolme ensimmäistä kierrosta lennokasta peliä, mutta keskittyi sunnuntaina selvästi virheiden välttelyyn.

Hieman yli puolen miljoonan dollarin palkintosumman Skotlannissa kuitannut Kim, 29, teki ulosmenossa kaksi birdieä ja yhden bogin ja tarjoili sisääntulossa pelkkiä par-tuloksia.

Wie, Caroline Masson ja Georgia Hall (-13) jakoivat kolmannen sijan. Ruotsin Anna Nordqvist (-11) päätyi parhaana pohjoismaalaisena jaetulle seitsemännelle tilalle.

So Yeon Ryu (-4) oli Kingsbarnsin links-kentällä pelatussa kilpailussa yllättävän vaisu; maailmanlistan ykkönen joutui tyytymään 43. sijaan. Kauas kärjestä (59:s) jäi myös 18 voittoa pääkiertueilla saavuttanut viimevuosien menestyksekkäin pelaaja Lydia Ko (-2).

Women’s British Openin voittoa puolustanut Ariya Jutanugarn karsiutui Noora Tammisen ja Ursula Wikströmin tavoin jatkokierroksilta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje