26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Garcia ja Pieters Mastersin voittotaisteluun − viime vuoden mestari karsiutui

Eurooppalaiset jakavat kisan kärkipaikkaa turnauksen puolivälissä. Myös Charley Hoffman pysyttelee paalulla kymmenen lyöntiä heikommasta tuloksesta huolimatta.

Ensimmäistä kilpailuaan Augustassa pelaava Thomas Pieters ja Sergio Garcia olivat Mastersin toisena päivänä niiden harvojen joukossa, jotka onnistuivat lyömään kuutosella alkavan tuloksen.

Kumpikin siirtyi 36 reiän jälkeen tilanteeseen -4, mikä riittää jaettuun johtoasemaan yhdessä perjantain kovimman tuloksen (67) pelanneen Rickie Fowlerin ja avauspäivänä loistaneen, mutta toisella kierroksella kymmenen lyöntiä enemmän tarvinneen Charley Hoffmanin kanssa.

Garcia pelaa tällä viikolla 74. major-turnaustaan, joista yksikään ei ole tuonut hänelle voittoa. Koossa on 22 top 10 -sijoitusta, mutta näistä vain kolme on tullut Mastersissa.

”Minulla on mahdollisuuteni, ja se on paras asia tässä vaiheessa. Mutta voitto olisi jotain aivan erityistä. Olen onnekas, että olen saanut olla terveenä, ja pystynyt pelaamaan niin monta majoria peräkkäin. Voittomahdollisuuksia on ollut paljon”, Garcia sanoi.

”Se on jo saavutus, että on voinut taistella niin monesta voitosta. Jos saisi vielä kirsikan kakun päälle.”

Garcian kannattajat ehtivät jo säikähtää, kun tulosmonitori näytti hänen tehneeen triplabogin 10. reiällä. Tuossa vaiheessa virheellinen tieto kertoi Garcian pudonneen neljän lyönnin päähän kärjestä, mutta reikätulos muutettiin sittemmin bogiksi.

Espanjalainen joutui lyömään 10. tiillä varapallon huonon avauksen vuoksi, mutta alkuperäinen pallo löytyi, ja hän jatkoi peliä sen sijaintipaikalta. Tulospalvelussa ollut sekaannus johtui siitä, että hänen luultiin hetkellisesti ottaneen varapallon käyttöön.

Pietersin panos on tähän saakka ollut yksi kilpailun ilahduttavimmista asioista. Augustassa debytanteilta ei yleensä odoteta suurempia, mutta kolme turnausta Euroopan kiertueella voittanutta pelaajaa on aiemminkin testattu kovissa paikoissa.

Olen pelannut omaa tyypillistä peliäni. Jotkut miettivät Augustassa vähän liikaa, ja tekevät pelaamisestaan niin spesiaalia. Onhan tämä erityinen kenttä ja erityinen kilpailu, mutta kysymys on kuitenkin vain golfista. – Thomas Pieters

”Kokemus on uusi, mutta olen pysytellyt rauhallisena. Aion ottaa hyödyn kokemuksistani viime syksyn Ryder Cupissa, jossa pääsin pelaamaan kovan paineen alla. Pidän siitä, ja odotan innolla viikonlopun kierroksia.”

Muista eurooppalaisista alkukauden komeetta Jon Rahm ja olympiavoittaja Justin Rose jakavat kuudetta sijaa. Samassa yksi alle -tilanteessa on myös turnauksen ikäpresidenttehin kuuluva 57-vuotias Fred Couples.

Dustin Johnsonin loukkaantumisen jälkeen suurimman ennakkosuosikin viitan ylleen saanut Jordan Spieth (par) piristyi toisella kierroksella. Tulos 69 nosti hänet jaetulle 10. sijalle Phil Mickelsonin ja Adam Scottin seuraksi. Rory McIlroy ja Søren Kjeldsen (+1) ovat niukasti top 10:n ulkopuolella.

McIlroy voisi olla lyönnin kaksi paremmissa asemissa, ilman 18. reiällä kokemaansa huonoa tuuria. Lipputankoon pompannut pallo sai voimakkaan kimmokkeen, mikä johti lopulta bogiin. Toki viiden lyönnin matka kärkeen ei tässä vaiheessa ole erityisen paljon Augusta Golf Clubin kentällä, jossa päätöspäivänä muutenkin tapahtuu usein värikkäitä asioita.

”Minä jos joku tiedän, mitä täällä voi tapahtua sunnuntaina”, McIlroy sanoi viitaten vuoden 2011 turnauksen romahtamiseensa selvässä johtoasemassa neljännellä kierroksella.

USA:n Stewart Hagestad (+3) jatkaa parhaana amatöörinä sijalla 19.

Turnauksen viimevuotista voittoa puolustanut Danny Willett (+7) karsiutui. Näin kävi myös Mastersin molemmille ruotsalaisille, Henrik Stensonille ja Alexander Norénille (+8).

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje