26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Eurooppalaisten jääminen Mastersin kärkitaistelun ulkopuolelle iso pettymys

Maanosan tähtipelaajista ei ollut Mastersin finaalikierroksella kovan yhdysvaltalaiskolmikon haastajiksi.

Vanhan mantereen pelaajien esitykset tämänvuotisessa Masters Tournamentissa jättivät toivomisen varaa. Top 10:een lopputuloksissa mahtuivat neljänneksi sijoittunut Jon Rahm sekä viidettä sijaa jakaneet Henrik Stenson ja Rory McIlroy.

Eurooppalaisten panosta voi toki pitää sijoitusten valossa varsin hyvänä, mutta hiipuminen top 3:n ja kärkitaistelun ulkopuolelle on pettymys.

McIlroy päätöspäivän esitys jäi vastoin odotuksia täysin ponnettomaksi, ja lopulta vain neljä pelaajaa saldosi sunnuntaina heikomman kierrostuloksen kuin nousukuntoa uhkunut pohjoisirlantilainen.

Nähtävästi Career Grand Slamin ilmestyminen käden ulottuville oli McIlroylle vain turhan kova pala purtavaksi. Sinänsä ymmärrettävää, sillä mahdollisuus nousta Gene Sarazenin, Ben Hoganin, Gary Playerin, Jack Nicklausin ja Tiger Woodsin joukkoon saa kenen tahansa puntit tutisemaan.

McIlroyn voittohaaveet kaatuivat neljännen kierroksen vaatimattomaan puttaustyöskentelyyn. Kun birdieputit eivät uponneet helpoistakaan paikoista, alkoi se syödä myös pelin muita osa-alueita.

Pelaan hyvin tällä golfkentällä, en vain ole pelannut sillä tarpeeksi hyvin oikeaan aikaan.

”Tästä on vaikea keksiä nyt mitään positiivista. Annoin kuitenkin itselleni mahdollisuuden, se oli kaiken perusta. Neljän viimeisen vuoden aikana en ole ollut lähelläkään johtopaikkaa. Ihan ei riittänyt, mutta ensi vuonna yritetään uudestaan”, McIlroy sanoi.

Jon Rahm menetti itsehillintänsä, ja kärki meni menojaan. Kuva: Getty Images

Lehdistötilaisuudessa esitettyyn kysymykseen, uskotko vielä joskus voittavasi Mastersin, McIlroy vastasi: ”Sataprosenttisesti. Pelaan hyvin tällä golfkentällä, en vain ole pelannut sillä tarpeeksi hyvin oikeaan aikaan.”

Rahm pysytteli pidempään hyvissä kyttäysasemissa, mutta hänen hermokontrollinsa petti kriittisellä hetkellä. Espanjalainen on pelannut vajaat kaksi vuotta ammattilaisena, joten kiuas kävi kokemattomalle major-kävijälle vielä liian kuumaksi. Rahm joka tapauksessa saa esityksestään puhtaat paperit.

Tovin aikaa laadukkaasti pelannutta Paul Caseyta (15:s) pidettiin Augustassa jopa potentiaalisena voittajaehdokkaana. Hän olikin viikonlopun kierroksilla kilpailun ehdotonta eliittiä, mutta torstain ja perjantain vaisu esitys jätti kohtuuttoman paljon kirittävää kärkitaistelua ajatellen.

Stensonista ei muodostunut missään vaiheessa todellista uhkaa kärjen takana, ja Justin Rosekin (12:s) sortui hieman tasapaksuun esitykseen. Mustien hevosten joukkoon kuulunut Tommy Fleetwood (17:s) puolestaan innostui parhaimpaansa vain yhdellä kierroksella.

Augustassa on yleensä vedetty jonkinlaisia kaniineja hatusta, mutta Australian Cameron Smithin jaettu viides sija jäi tämänvuotisen Masters Tournamentin ainoaksi yllätykseksi.

Erityisen hienosti kunnostautui maailmanlistan kärkikahdeksikko, joiden keskimääräinen sijoitus oli peräti yhdeksäs.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje