16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Major

The Open 2019 liput vietiin käsistä – paikkoja enää harjoituspäiville

Open on pelattu Pohjois-Irlannissa viimeksi 50-luvun alussa. Lippujen kysyntä yllätti silti R&A:n.  

Ensi vuoden Open-viikko tulee todennäköisesti olemaan yksi turnauksen historian odotetuimmista. Palaahan kilpailu Royal Portrushiin ja Pohjois-Irlantiin ensimmäistä kertaa 68 vuoteen.

Mikäli joku vielä suunnittelee lähtevänsä seuraamaan vuoden 2019 Openia paikan päälle, on hänelle kerrottavana hieman huonoja uutisia. Turnauksen jokaisen neljän kisapäivän kaikki liput on loppuunmyyty.

Tällä hetkellä lippuja on saatavana ainoastaan kilpailua edeltävälle neljälle harjoituspäivälle.

R&A on avannut jonotuslistan sellaisille lipuille, jotka tulevat takaisin myyntiin mahdollisten peruutusten tai palautusten kautta. Etuoikeus näihin lippuihin on Openin One Clubin jäsenillä. One Clubiin liittyminen on maksutonta.

”Ennätysmäinen lipunmyynti kertoo, että kilpagolfin ystävät ovat kovasti odottaneet Openin paluuta Pohjois-Irlantiin”, R&A:n mestaruusturnauksia organisoivan osaston johtaja Johnnie Cole-Hamilton sanoi.

”Osasimme odottaa suurta kysyntää, mutta tällainen rynnistys yllätti meidät. Uskon, että tämän jälkeen kiinnostusta riittää myös harjoituspäivien lippuja kohtaan.”

Harjoituspäivien liput maksavat aikuisilta 15 puntaa ja 16−24-vuotiailta 10 puntaa. Alle 16-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi.

R&A muistuttaa, että kaikki Openin liput tulee hankkia vain sen virallisesta lipunmyyntipisteestä. Viagogon, Safetickets.netin, Stubhubin ja eBayn kaltaisten urheilutilaisuuksiin lippuja välittävien yritysten liput eivät takaa sen mukaan sisäänpääsyä lehtereille.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje