26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Major

Ankara kenttä piti pelaajat aisoissa – tähdet ajautuivat U.S. Openin avauspäivänä kuutamolle

Lähes 30 pelaajaa löi torstaina kahdeksalla alkavan kierrostuloksen.  

Shinnecock Hills Golf Clubin kenttä tunnetaan yhtenä vaikeimmista major-turnausten areenoista, eikä torstaina käynnistyneen U.S. Openin ensimmäinen päivä muuttanut tätä käsitystä. Kun New Yorkin Long Islandilla vallitsi torstaina vielä navakka tuuli, oli soppa niin sanotusti valmis.

Jos pelaajat vuosi sitten takoivat Wisconsinissa, Erin Hillsin kentällä punaisia numeroita, ei kauden toisen majorin avauskierroksella nähty kuin neljä 18 reiän parin alittanutta tulosta ja nämäkin vain yhdellä lyönnillä.

Tuloskeskiarvo 76,5 oli heikoin U.S. Openeissa 25 vuoteen. Lisäksi 29 pelaajaa, joukossaan ennen kisaa paikkaa maailmanlistan kärjessä kärkkynyt Rory McIlroy (80) sekä kaksi muuta major-voittajaa, Keegan Bradley (81) ja Martin Kaymer (83), pelasi kahdeksalla alkavan kierrostuloksen.

Paraatiryhmän muodostaneet McIlroy, Phil Mickelson (77) ja Jordan Spieth (78) ylittivät kentän parin yhteensä 25 lyönnillä.

”Valitsin hyökkäävän taktiikan, ja niin ei vain voi U.S. Openissa tehdä”, Spieth tiivisti.

Ian Poulterin pelissä oli aineksia hieman kovempaankin tulokseen. Kuva: Getty Images

Mickelson ja McIlroy eivät edes suostuneet puhumaan toimittajille kierroksensa jälkeen. Ensin mainittu oli 12. viheriön tuntumassa syvässä karheikossa, ja kritisoi ärtyneenä tuomarille: ”En edes näe palloa svingatessani. Onko sellaista sääntöä olemassa, että minun pitäisi nähdä pallo?”

Missään muualla ei ole lähes metrin korkuista karheikkoa 2,5 metrin päässä väylästä.

Vastaus Mickelsonin kysymykseen kuuluu: ei ole.

”Leftyn” 77 lyönnin tulos on siihen nähden kehno, että hän osui yhtä avausta lukuun ottamatta jokaiselle väylälle. Viheriöosumaprosentti jäi kuitenkin 50:een, eikä kilpailun mustien hevosten joukkoon ennustetulle pelaajalle kirjattu kuin yksi birdie.

Ian Poulter (69) jakaa kilpailun kärkipaikkaa yhdysvaltalaisten Scott Piercyn, Russell Henleyn sekä suurimpien voittajasuosikkien joukkoon kuuluvan Dustin Johnsonin kanssa.

”Missään muualla ei ole lähes metrin korkuista karheikkoa 2,5 metrin päässä väylästä. Siinä syy, miksi tulokset ovat sellaisia kuin ovat. Sivutuulet tekivät oman vaikutuksensa par-nelosilla ja par-viitosilla. Virhemarginaali oli todella alhainen. Par-kolmosillakin voi tehdä silmänräpäyksessä tuplan tai triplan, jos tiilyönti ei päädy viheriölle”, Poulter sanoi.

Peli näytti torstaina Tiger Woodsille nurjan puolensa pariinkin otteeseen. Kuva: Getty Images

”Kenttä on silti erittäin hyvä, vaikka vaikea onkin. Mutta onhan tätä turnausta turha verrata tavalliseen kilpailuun.”

Maailmanlistan top 10:een kuuluvat pelaajat ylittivät avauspäivänä kentän parin yhteistuumin 52 lyönnillä, eli keskiarvoksi muodostui 75,2 lyöntiä. Tavallisella turnauskentällä voitaisiin kyseisen valiojoukon kohdalla puhua käytännössä katastrofista.

Iso mielenkiinto kohdistui myös tasan kymmenen vuotta sitten edellisen major-tittelinsä saavuttaneeseen Tiger Woodsiin. Hän aloitti välittömästi triplalla ja teki heti perään bogin. Tiger pelasi seuraavat seitsemän reikää jämäkästi (-1), mutta reikien 11–14 jaksoon lipsahti yksi bogi ja kaksi tuplaa.

Woods (78) arveli nousevansa perjantaina kuutosella alkavalla tuloksella hyviin asemiin, mutta parin alitus torstain kaltaisissa olosuhteissa vaatii lähes täydellistä esitystä.

Poulterin ohella kymmenen joukkoon eurooppalaisista mahtuvat myös tuloksen 71 lyöneet Justin Rose ja Henrik Stenson.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)