16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Major-veikkauksesta lisäjännitystä The Openiin

Phil Mickelsonin unelma toteutui viime vuonna Muirfieldissa, kun hän voitti The Openin. Kuva: Getty Images

Kari Kaijalainen johtaa kauden puolivälissä Golfpisteen major-veikkausta. Kaijalaisen lisäksi vain Erkko Palmu on kerännyt kahdesta osakilpailusta yli 50 pistettä.

US Open -veikkauksen voittanut Toni Järvi raapi kertaheitolla kasaan 44,5 pistettä, jolla mies on kokonaistuloksissa neljäntenä.

Järven kiri on hyvä muistutus siitä, että vaikka kaksi ensimmäistä kisaa olisi mennyt ohi suun, voi menestys kahdessa jälkimmäisessä kantaa pitkälle.

Golfpisteen Major-veikkauksen kokonaiskilpailun pääpalkinto on Nike Covert 2.0 -draiveri. Kakkoselle lähtee Nike Covert 2.0 -hybridi ja kolmoselle Nike VR X3X -wedge.

The Open -veikkauksen voittajaa muistetaan Nike Performance Hybrid -kärrybägillä ja palkintoja jaetaan viidelle ensimmäiselle.

Major Veikkaukseenosallistuminen vaatii rekisteröitymisen Golfpisteen käyttäjäksi. 

Veikkaus on käynnissä. Voit osallistumisesi jälkeen muuttaa valintojasi aina siihen saakka, kunnes veikkausaika umpeutuu.

Jokaisessa majorissa veikkaaja valitsee kolme eri pelaajaa, joiden uskoo menestyvän kilpailussa. Valintajärjestyksellä on merkitystä: ensimmäiseksi valittu pelaaja saa kertoimen 2, toinen valinta kertoimen 1,5 ja kolmas kertoimen 1. Voit tutustua pistelaskuun sekä sääntöihin tarkemmin tästä!


Onnea veikkaukseen!

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje