26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Lyönnin päässä kärjestä oleva Korhonen Hero Openin voittotaisteluun

Mikko Korhosen ja caddie Nick Mumfordin yhteistyö sujui saumattomasti myös Hero Openin kolmantena päivänä. Kuva: Getty Images

Jaetulle kakkostilalle noussut Korhonen on pelannut Birminghamissa pelkkiä kuutosella alkavia tuloksia.

Mikko Korhonen kamppailee sunnuntaina Englannin Birminghamissa meneillään olevan European Tourin kilpailun voitosta. Hän pelasi kolmannella kierroksella tuloksen 67, ja kiipesi lyönnin päähän kisaa johtavasta isäntämaan Sam Horsfieldistä.

Korhonen esitti tavoilleen uskollisesti vahvaa peliä Forest of Arden Marriott Hotel & Country Clubin kentän ensimmäisellä puoliskolla. Kolmena päivänä etuysin yhteensä kymmenen alle pelannut helsinkiläinen teki ulosmenossa neljä birdieä, joista kolme tuli yhtä soittoa reikien 6–8 jaksossa.

Takaysilläkin peli oli totutun tasapainoista Korhosen tehtyä vielä kaksi birdieä ja yhden bogin. Kokonaistilanteessa -13 oleva kaksinkertainen ET-voittaja jakaa Hero Openin kakkostilaa Tanskan Rasmus Højgaardin sekä Walesin Oliver Farrin kanssa.

Korhonen sai kunnian kiertää lauantaina kentän eniten ET-kisoja pelanneiden listan ykköseksi siirtyneen Miguel Angel Jimenezin seurassa.

”Oli hienoa pelata Miguelin kanssa, vaikka hänellä sattui nyt heikko päivä tähän. Kentällä oli aika rauhallista, ja on erikoista pelata, kun ei ole yleisöä yhtään. Veikkaan, että tänään olisi ollut normaalitilanteessa muutama tuhat silmäparia meidän mukanamme”, Korhonen sanoi.

”Ei ollut ihan yhtä terävää lyömistä kuin aikaisempina päivinä. Ihan ok kuitenkin. Puttasin kuitenkin tänään hyvin. Par-femmoilla osuin väyliin, ja niitä pääsee sen jälkeen kokeilemaan kahdella päälle oikeastaan aina”, pitkillä väylillä 12 yrittämästä 10 birdieä tehnyt Korhonen jatkoi.

Horsfield sähläsi asetelmat tasaisiksi

Asetelmat tuloslistan yläpäässä tasaantuivat, kun lauantain kierroksen puoliväliin saakka jämäkästi pelannut Horsfield menetti selvän etumatkansa käytettyään takaysiin 40 lyöntiä. Ennen päätöspäivää kaikkiaan 16 pelaajaa on neljän lyönnin sisällä kärjestä.

Kalle Samooja (-7) ei ollut lauantaina edellisten päivien kaltaisten vedossa. Hän teki ulosmenossa kolme bogia, mutta sai kierroksen edetessä juonen päästä kiinni yhden eaglen ja kahden birdien muodossa. Hienon rintaman takaysillä rikkoi ainoastaan 13. reiän bogey.

Samooja putosi kolmannella kierroksella 13 sijaa jaetulle 24. sijalle, joskin nousu kovaan sijoitukseen on edelleen mahdollista. Matkaa seitsemättä sijaa jakaviin pelaajiin on neljä lyöntiä.

”Tänään oli varsin nihkeä päivä. En nähnyt yöllä painajaisiakaan, joten en tiedä, mihin se veto katosi tuossa yön aikana”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Kalle Samooja sai uudelleen ryhtiä otteisiinsa vaisun etuysin jälkeen. Kuva: Getty Images

Häntä vaivasi lauantaina epäonnikin.

”Löin avauksen halkaisijaltaan metrin kokoiseen puskaan. Pallo köllötteli siellä syvässä kuopassa. Kysyin tuomarilta, saanko siitä eläimen kaivamasta kuopasta vapautuksen.”

Samooja demonstroi tuomarille, miten hän olisi paikasta lyönyt, ja tämä myöntyi droppiin.

”Pääsin puskasta ulos ja löin 160 metristä pallon veden yli kuuteen metriin, josta sain birkun sisään. Se ehkä tasoitti päivän huonoja pomppuja”, hän sanoi.

”Ei kai tässä muu auta kuin levätä vähän ja mennä eteenpäin.”

Pulkkasen takalenkki tervanjuontia

Tapio Pulkkasen (par) otteet ovat olleet Birminghamissa laskusuuntaisia. Kolmas kierros vaati 75 lyöntiä, ja hän putosi jatkoon päässeiden joukossa toiseksi viimeiseksi.

”Hattu-Tapio” pelasi 13 reikää kaksi alle parin, mutta takaysin loppu oli vaikea. Hän teki viidellä viimeisellä reiällä kolme bogia ja yhden tuplabogin menettäen tulosluettelossa päivän päätteeksi 23 sijaa.

”Melkoista tervanjuontia oli takalenkki: muutama kadotettu pallo avauksissa ja yksi vesipallo. Vähän aikaa täytyy sulatella ja huomenna uuteen nousuun. Puttaaminen oli kuitenkin parempaa kuin edellisinä päivinä”, Pulkkanen sanoi.

Suomalaisten lähtöajat (Suomen aikaa) Hero Openin neljännellä kierroksella:

8.59 Tapio Pulkkanen-Connor Syme SCO
12.05 Kalle Samooja-Jason Scrivener AUS
14.25 Mikko Korhonen-Oliver Farr WAL

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje