16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Lupauksensa pitänyt Välimäki huippukisassa komealla tuloksella top 10:n tuntumaan

Sami Välimäki täräytti perjantaina Wentworthissa yhden eaglen ohella peräti seitsemän birdieä. Kuva: Getty Images

Sami Välimäen tyylikkäällä, mutta kirjavalla kierroksella riitti tapahtumia. Myös Tapio Pulkkanen ja Kalle Samooja jatkavat pelejään viikonloppuna.

Sami Välimäki (-5) päätti torstain kierroksen jälkeisen kommentin toteamukseen: ”Huomenna kulkee”. Tämä osoittautui täysin paikkansa pitäväksi lauseeksi, sillä hän pamautti European Tourin lippulaivaturnauksen BMW PGA Championshipin toisella kierroksella tuloksen 67.

Hieno viisi alle -kierros on nosti Välimäen cut-rajan tuntumasta päivän päätteksi jaetulle 13. sijalle.

Välimäen kierroksella riitti tapahtumia. Hän aloitti bogilla, mutta otti homman hallintaan tekemällä pian kaksi peräkkäistä birdieä. Ensimmäinen kolmannes päättyi bogiin, kunnes hän iski vielä Wentworth Clubin kentän etuysillä kaksi birdieä.

Kiertuetulokas iski sisääntulon alkupuolella peräjälkeen eaglen ja birdien, mutta sai hetkellisesti lunta tupaan kahden bogin muodossa. Kierros päättyi upeasti kahteen par-viitosilla tehtyihin birdieihin.

Seitsemän lyöntiä kärjestä oleva Välimäki tiesi odottaa perjantaina vahvaa panosta, mitä hän avauskierroksen jälkeisissä kommenteissaan ounasteli.

”Eilen jäi niin paljon lyöntejä kentälle ja olin muutenkin pelannut jo pitkään hyvin. Siksi osasin odottaa, että jossain kohtaa menee alle parin”, Tommy Fleetwoodin kanssa lauantaina pelaava Välimäki sanoi.

Myös tuloksen 73 pelanneet ja 58. sijaa jakavat Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen (par) etenivät jatkokierroksille.

”Tänään olin melko hyvällä pelipäällä. Avaukset olivat parempia kuin eilen ja sain rakennettua hyviä tontteja. Aika hankalia putteja jäi, vaikka lähestymiset eivät niin kaukana reiästä olleet. Paikkoja oli, mutta en saanut samalla prosentilla sisään kuin torstaina”, Pulkkanen sanoi.

”Viikonloppuna jatkuu, ja uskon tietenkin vahvaan nousuun.”

Pulkkasen launtain kierrokselle seurakseen saava Samooja iski birdiet kakkosella ja nelosella, mutta sen jälkeen ei uponnut. Takaysillä turkulainen poikkesi parista kolmella bogilla, joista 18:n bogey tarjosi hänen sanojensa mukaan showta tylsän päivän päätteeksi.

Viime viikon Scottish Openin onnistujiin kuulunut Kalle Samooja kampesi itsensä niukasti jatkokierroksille. Kuva: Getty Images

”Jouduin lyömään välilyönniin sataseen väylälle. Siitä ihan puhdas soketti, joka kolisi puihin ja tippui onneksi alas. Out oli muutaman
metrin päässä”, Samooja kertoi tiedotteessa.

Samoojan oli pakko chipata poikittain, toinen nosto meni greenille.

”Siitä päivän ainoa hyvä putti viidestä metristä koteloon. Sillä varmistui pelit viikonlopulle.”

Tuloksen 72 pelannut Mikko Korhonen (+1) joutui odottelemaan pidemmän tovin, ennen kuin selvisi, että hän tulee jäämään lyönnillä cut-rajan alapuolelle.

”Jatkopaikan kanssa voi nyt käydä kummin päin vain. Eipä siinä mitään, odotellaan. Tänään oli hyvä asenne kentällä. Se ei valitettavasti yksistään riitä, pitäisi osua palloonkin. Laatua puuttuu ja puttaaminen on turhan heikkoa tällä hetkellä”, Korhonen sanoi heti kierroksensa jälkeen.

ET:n Rolex-sarjaan kuuluvan kilpailun johtopaikan jakavat täsmälleen samat kierrostulokset pelanneet (67–65) Irlannin Shane Lowry ja Englannin Matthew Fitzpatrick. Jälkimmäisen maanmies Tyrrell Hatton (-11) hiillostaa kärkikaksikkoa lyönnin päässä.

Tanskan Joachim B. Hansen jakaa parhaana pohjoismaalaisena neljättä sijaa Ranskan Victor Perezin kanssa. He ovat tilanteessa yhdeksän alle.

Suomalaisten lähtöajat lauantain kierroksella (Suomen aikaa):

9.51 Kalle Samooja-Tapio Pulkkanen
13.40 Sami Välimäki-Tommy Fleetwood ENG

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)