26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Lumi otti ylivallan Arizonassa

Näkymä Val di Fiemmestä? Match Play Championshipin katsomot näyttivät keskiviikkona enemmän hiihtostadionilta. Kuva: All Over Press

Reikäpelin MM-turnauksen ensimmäinen kierros jouduttiin keskeyttämään keskiviikkona lumisateen vuoksi. Kilpailu oli ollut käynnissä kolme tuntia, kun koleassa säässä taivaalta alkoi yhtäkkiä tupruttaa lunta. ”En ole ikinä joutunut keskeyttämään golfin pelaamista lumen takia. On tämä hullua – lunta sataa erämaassa, mutta luontoäiti tekee mitä ikinä haluaa”, Jason Day sanoi. Hän oli kymmenen reiän jälkeen 6 up ottelussaan Zach Johnsonia vastaan. Yhdeksän ottelua ei ehtinyt edes alkaa, kun lumisade teki puttaamisen nopeasti mahdottomaksi. . Pari tuntia keskeytyksestä Dove Mountainin kenttä oli kauttaaltaan viisi senttiä paksun lumikerroksen peitossa ja lämpötila laskenut nollan tuntumaan. Tässä vaiheessa kilpailun tuomaristo päätti siirtää pelin jatkumisen torstain puolelle.

”Olen nähnyt lapsena lunta kentällä, mutta en kiertueilla mitään tällaista”, Rory McIlroy sanoi. Hän oli Tiger Woodsin tavoin yksi niistä, jotka eivät päässeet avauspäivänä kentälle lainkaan.

Pisimmälle kierrostaan ehtivät Sergio Garcia ja Thongchai Jaidee. Espanjalainen upotti juuri ennen keskeytystä kolmemetrisen putin 15. reiällä siirtyen 2 up -johtoon. Aurinkoista luvassa Match Play Championshipin ensimmäistä kierrosta on tarkoitus jatkaa sään salliessa torstaina klo 8.30 paikallista aikaa. Toinen kierros pelataan iltapäivän puolella. Sääennusteet ovat luvanneet loppuviikoksi aurinkoista Tucsonin seudulle, joten tässä valossa kisa saataneen päätökseen sunnuntain puolella. Ian Poulter pelaa Arizonassa kauden toista kilpailuaan. Havaijilla pelattu Hyundai Tournament of Champions pääsi kovan tuulen vuoksi alkuun vasta useamman päivän odottelun jälkeen. ”En voi uskoa tätä. Toinen kilpailu tänä vuonna, toisessa myrskysi kolme päivää ja täällä tuli hetkessä viisi senttiä lunta. Aika outoa”, Poulter kummasteli sääherran oikkuja. Talvinen kokemus ei ole ensimmäinen reikäpelin MM-kisoissa. Ennen vuoden 2011 turnauksen loppuottelua (Luke Donald vs. Martin Kaymer) maa oli kevyesti valkoinen, kunnes itse matsikin jouduttiin keskeyttämään toviksi. Edellisen kerran Match Play Championshipin ensimmäinen kierros jäi avauspäivän osalta kesken vuonna 2005 La Costassa.

Lähde: PGA Tour Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)